19. maaliskuuta 2017

Liesjärvellä alkutalvi

Tapahtui 31.10-1.11.2015.
Retkikärpänen oli päässyt puraisemaan todella pahasti, joten oltiin vielä vuoden loppupuolelle vuokrattu tupa kansallispuistosta. Tällä kertaa kohteena oli reilun tunnin ajon päässä Helsingistä oleva Liesjärven kansallispuisto.

Perjantaina lopeteltiin työ- ja koulupäivä hyvissä ajoin ja suunnattiin auton keula kohti Hämeen luontokeskusta, josta haettiin avaimet vuokraamaamme Peukaloisen kämppään. Auton sai pysäköityä aika mukavasti hyvin lähelle kämppää, noin 200 metrin päähän. Olisihan sen auton vähän kauemmaskin voinut jättää, mutta päädytiin kellon ollessa jo aika paljon lyhyempään kävelyyn vielä perjantaille.

Todella sympaattinen puuvaja.



Hyvä tovi saatiinkin kulutettua kämpän lämmittämiseen ja ruuan valmistamiseen. Joten pian oli jo aivan pimeää. Lueskeltiin vieraskirjaa ja höpistiin niitä näitä illan kuluessa. Pian olikin aika kömpiä nukkumaan. Oltiin tehty jälleen klassinen virhe ja lämmitetty pikkuruista kämppää hieman turhan paljon, joten nukkumisesta ei aluksi meinannut tulla yhtään mitään. Jossain vaiheessa kuitenkin tuli nukuttua jokunen pätkä, kaminan napsuessa jäähtyessään sekä hiirten rapistellessa nurkissa.



Aamulla olikin sitten jo hieman viileämpää ja puita sai laittaa lämmittämään ennen kuin makuupussista uskaltautui oikeasti ulos. Aamutoimet suoritettiin aika verkkaisesti ja kämppä siivottiin hyvin ennen poislähtöä.




Oltiin päätetty kiertää pieni lenkki Kaksvetiselle tulistelemaan, ennen avainten palautusta, joten lähdettiin taapertamaan aika koleassa syystalven kelissä eteenpäin. Peukalolammin laavupaikka näytti oikein kutsuvalta, mutta kävimme vain etsimässä sieltä yhden geokätkön ja ihastelemassa uudenkarheaa huussirakennusta.

Matka jatkui kohti Kaksvetistä aika rivakasti eteenpäin. Ei ehtinyt juuri jäädä kuvailemaan tai ihastelemaan metsää. Muita ei tullut vastaan. Kaksvetisellä itse kipaisin kaivelemaan toista geokätköä esille sillä aikaa, kun toinen puolisko jäi suostuttelemaan nuotiota syttymään. Kävin myös kurkkaamassa kodassa, joka näytti oikein mukavalta ja olisi varmasti ollut lämpimämpi vaihtoehto kuin suojaton tuulinen tulipaikka. Päädyttiin kuitenkin hyödyntämään vähäinenkin valoisa aika ja jäätiin ulos.


Tehokasta levittäytymistä.

Tulille saatiin myös seuraa, kun metsästä vähän yllättäen tupsahtikin kolme ihmistä. Olivat sieniretkellä ja tulivat evästämään 'valmiiseen pöytään'. Mikäs siinä tilaa kyllä riitti hyvin kaikille. Loppumatka takaisin autolle tuntui yllättäen ihan superpitkältä, mutta kyllä se auto sieltä lopulta vastaan tuli.

Ajeltiin Hämeen luontokeskukseen palauttamaan avaimia ja lämmittävälle kahville. Kahvin jälkeen palattiin vielä lähes samoille paikoille ja käytiin kiertämässä Hyypiön kierros kahdeksikkona, sekä keräilemässä kätköt talteen sieltä varrelta. Useimmat olivatkin aika vaihtelevan oivaltavia toteutuksia.




Aivan viimeiseksi käytiin vielä Ilveksenluolakallion luolassa. Sinne olikin aikamoinen kapuaminen, kun lohkareet luolan lähistöllä olivat aika suuria ja sateiden jäljiltä myös liukkaita. Luola oli kuitenkin kapuamisen ja vaivan arvoinen.


Harvinaisen hyvä lyhyt viikonlopun irtiotto muuten niin kiireisestä arjesta.

2 kommenttia:

  1. Tosi tunnelmalliset noi öiset kuvat: tupa hämärässä, lyhdyn valo ja aamun (?) sumu järvellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla iltasumu, eikä edes tainnut olla mun ottama niin kuin ei tupakuvakaan. Lyhtykuvasta voin ottaa täyden kunnian. :D Välitän terveiset kahden muun osalta. :)

      Poista

Kommenttisi on aina tervetullut!