Etelänlomalla 2/4: Lehdoissa ja hakamailla

Viron retken toisen päivän ohjelmassa oli lähinnä lehdoissa tallustelua (Salevere, Puhtu) sekä ilta- ja yölaulajaretkelle osallistumista (Penijõe ja Suitsu), yölaulajaretki olikin hyvin antoisa.

Aamulla heräsin ensimmäisen kerran jo kuudelta, mutta en sitten jaksanutkaan nousta ylös vaan jatkoin uniani noin tunnin verran. Seitsemältä lähdin sovitusti hipsistelemään ulos. Sinne ei sitten oikein kukaan tullutkaan paitsi toveri M, jota tiettävästi tällä kertaa en herättänyt liialla kolistelullani. Yritettiin vähän katsella ja kuunnella lintuja, mutta kiurut pitivät niin kovaa ääntä, ettei juuri muita kuulunut eikä kyllä pahemmin näkynytkään paitsi tiklejä, joita paikka tuntui kuhisevan. Onnistuin tosin vilaukselta näkemään myös punavarpuskoiraan, joka hävisi kun yritin sitä osoittaa.

Aamupala oli sovittu yhdeksäksi ja saimme herkullista puuroa keitetyillä mansikoilla. En normaalisti ole mikään kauhea puuron ystävä, mutta retkillä se tuntuu uppoavan yllättävänkin hyvin. Noin kymmenen aikaan pakkauduimme koko konkkaronkka autoon ja lähdimme suuntimaan päivän ensimmäiseen kohteeseen, läheiselle Saleveren Salumäelle, jossa oli noin kilometrin mittainen luontopolku muinaismeren rannalla.

Eteneminen olikin hyvin hyvin verkkaista, kun suurin osa joukosta, jäi milloin ihmettelemään, kuvailemaan sekä tunnistamaan kaikkia mahdollisia kasveja ja öttiäisiäkin. Aivan alkumatkasta näimme vaskitsan, joka olikin minulle aivan ensimmäinen kohtaaminen matelijan kanssa. Kovin sympaattinen otus.

Sen verran pidemmällä kevät oli Virossa, että iniseviä ystäviä riitti. Onneksi olin varautunut ja syönyt allergialääkettä, joten kutina ei juurikaan vaivannut eikä kauheita paiseita ilmestynyt. Sain myös käyttää hyväkseni toisten hyttyssuihkeita, koska en todellakaan välitä pään ympärillä pörräävistä tyypeistä.

Näimme hienon kalliosta alkunsa saavan lähteen ja tuliluteita, joista minulla ei todellakaan ole kuvaa. Kuulimme myös mahdollisesti kuhankeittäjän jostain kaukaa, pähkinänakkelin ja joitain tunnistamattomia lintuja. Tällä retkellä opin tunnistamaan kultarinnan kumilelumaisen äänen. Myös eri kertut olivat vahvasti äänessä.

Seuraavana etappinamme oli viime reissulta tuttu Puhtun lehto. Teimme pienen harharetken parkkipaikkaa etsiessämme ja päädyimme jännittävästi tien päähän ja tuulivoimalan juurelle. Löysimme kuitenkin pian myös oikealle tutulle parkkipaikalle. Itse kävin vain piipahtamassa suurella tammella, koska aioin ehtiä keitellä itselleni lounasvedet rannalla. Ruokailun ja kahlailun jälkeen kävimme vielä pienellä seurueella katsomassa näkötornia rannan toisella laidalla. Se olikin aika hurja tapaus. Itse jätin suosiolla menemättä, mutta sain todistaa onnistunutta tutkimusretkeä torniin.

Saimme vietettyä yllättävästi kaksi tuntia koko Puhdun lehdossa. Paluumatkalla majapaikkaan kävimme vielä kartoittamassa aamulintuiluun sopivaa paikkaa majoituksen lähistöltä. Yritin myös hieman etsiä paikalla sijainnutta geokätköä, mutta se jäi harmillisesti odottamaan seuraavaan päivään. Pihalle saapuessamme karkotimme useamman peltopyytä karkuun aivan pihapiiristä. Ehdimme vain nähdä poislentävät linnut pikaisesti.

Rappioromantiikkaa auton ikkunan lävitse

Majoituksessa lepäilimme, söimme ja valmistauduimme illan ohjelmanumeroon: villisika sekä yölaulajaretkeen. Juuri ennen autoon pakkautumista pihan editse lensi, ei lokkeja niin kuin ensin katsoin, vaan peräti kahdeksan jalohaikaraa. Aika hienoa! Suuntasimme Penijoelle, lintutornille vei 1,8km pitkä polku, joka kulki joen rantaa suurelta osin lehmien laitumen laidalla. Matka tuntui kovin pitkältä kaiken päivän kävelyn jälkeen, osansa asiaan saattoi tehdä pitkittynyt flunssani, jonka ansiosta oloni ei ollut järin mahtava koko päivänä.

Reitti lintutornille kuitenkin oli kovin kaunis ja tyynessä illassa oli mukava tallustaa tasaista alustaa pitkin. Auringonlasku oli vielä lähes parhaimmillaan saapuessamme tornille. Kaukaa mylvineet lehmätkin löytyivät vihdoin. Tornista maisemat olivat auringonlaskuun jälleen kovin upeat ja unenomaiset. Pian huomasimme lehmien joukossa tepastelevia kattohaikaroita, niitä olikin useampia. Kovin monia yölaulajia emme tornista havainnoineet, mutta hämmentävän särisijän määritimme ruokosirkkalinnuksi. Matkalla takaisin retkibussillemme kuulimme käen kukuntaa, satakieliä sekä yllättäen ensin sarvipöllön ja pian perään ainakin kaksi yksilöä ruisrääkkiä. Ehdottomasti mieleenpainuvimpia retkihetkiä!

Suitsulle yritimme mennä villisikajahtiin, mutta hämärä alkoi olla jo liian sakeaa. Suitsussa olikin hurjan hurja näkötorni, josta en hämärän takia saanut edes kuvaa. Hurjimmat taisivat käydä kiipeämässä ylös asti, sillä aikaa, kun me muut maan asukin tanssimme itikankarkotustansseja ja ihmettelimme metsäkaurista. Takaisin Ullastessa olimmekin vasta puoli yhden aikaan. Ei hyvä ajatellen aamun aikaista lähtöä. Siitä seuraavassa.