Urbaania seikkailua

Vuoden alkupuolella, kun Metron pahimmat ruuhkat oletettavasti olisivat hälvenneet päätimme lähteä ihan vain ajelulle ja bongailemaan asemia. Ei tarvinne arvata, että ajankohdaksi valikoitui viikonloppu. Ajoimme automme Matinkylään, josta olikin hyvä lähteä seikkailulle.

Ensimmäisenä piti toki löytää autohallista metron puolelle. Lauantaiaamupäivällä Matinkylän metroasemalla ei juurikaan ollut ihmisiä. Minuutin tai pari ennen metron tuloa alkoi ihmisiäkin saapumaan paikalle metroa odottamaan.

Ajelimme yhtä soittoa aina Espoon ja Helsingin rajalle saakka Keilaniemeen, jossa nousimme pois kuikuilemaan ympäristöä. Täältä käännyimme takaisin ja kävimme ihmettelemässä minusta aika vaikuttavaa Otaniemen asemaa. Tapiolan asemalla olenkin käynyt pyörähtämässä sen vielä ollessa suljettuna, mutta siellä kävimme vähän pidemmän stopin, kun päivystysvuorossa oleva puolisoni kävi työpaikallaan ihmettelemässä jotain tuikitärkeää asiaa.

Loput asemat jätimmekin sitten toiseen kertaan, koska nälkä alkoi vaania uhkaavasti ja reilun tunnin matka-aikakin alkoi olla lopuillaan. Ajoimme siis Tapiolasta suoraan takaisin Matinkylään ja kävimme katsastamassa ruokapaikkatarjontaa, joka meinasi viedä voiton monipuolisuudellaan.

Urbaanimman seikkailun kuvasatoa olkaatten hyväkkäitä.

Keilaniemi ja leijuvat valomiekat

Kyllä sinne vielä pari mahtuu

Aalto Yliopisto, Aalto Universitet, Aalto University

Tapiola

Niin möhköjä kuin nuo Tapiolan kuvut onkin, niin jotenkin tykkään niistä. Hivelee minun esteettistä silmää.

Ovelasti naamioitua talotekniikkaa

Offroad route, harhapoluilla

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu houkutti ulos edellistä lempeämmällä säällään. En ehtinyt pitkäksi venähtäneen työviikon takia suunnitella sen tarkemmin, joten suuntasimme jälleen Nuuksioon. Tällä kertaa tosin hieman rauhallisemmalle alueelle. Huristelimme pitkän pätkän Kattilan parkkipaikalle asti. Matkalla ihmettelimme sankoin joukoin numerolapuilla varustautuneita ihmisiä. Myöhemmin selvisi, että käynnissä oli ollut talvirogaining. Jos rogaining ei ole tuttua, niin perustietoa löytyy täältä. Hyvin lyhyesti summattuna yhdistettynä esimerkiksi polkujuoksua sekä suunnistusta aikarajoittein ja kaikkia rasteja ei ole tarkoitus hakea, mutta niitä pisteytetään eri tavoin.

Parkkipaikalta lähtiessä aurinko paisteli kirkkaasti. Muutama ihminen tuli vastaan aivan parkkipaikan läheisyydessä. Epähuomiossa olin unohtanut ottaa mitään kartantyyppistä mukaan. Onneksi sentään olin napannut käsigepsin viimeisenä mukaan. Ei välttämättä oltaisi löydetty ainakaan sinne minne piti mennä ilman paria varmistusta. Muutaman varmistuksen saattelemina löydettiin oikeat polut lumisessa metsässä. Muutaman kilometrin kohdalla tuli meitä vastaan ensimmäiset kisaajat, muuten oli hiljaista. Tulipaikkakin oli aivan hiljainen eikä siellä näyttänyt aivan hetkeen kukaan käyneenkään. Yhden suurehkon teltanpainauman havainnoin siinä eväitä syödessä. Tällä kertaa mukana oli vain kotona lämmitettyä hernekeittoa, eikä edes niitä ruisleipiä kaveriksi, joista olin haaveillut. Siinä syödessä kisaajia kirmasi kymmenisen kappaletta ohitse, muutaman henkilön joukkoeissa.

Sen verran oli lämmin tullut, etten jaksanut vaihtaa lämpimämpää takkia ylleni. Se olisi kyllä kannattanut, koska alaselkä ilmoitti olemassaolostaan varsin pian. Tällä kertaa ei tehty myöskään nuotiota, vaikka polttopuuta olisikin ollut saatavilla. Kävin myös piipahtamassa toisen tulipaikan lähistöllä, kuuntelin hetken ja totesin siellä olevan jonkun, en sen tarkemmin mennyt kuikuilemaan.

Tänne olikin tullut uudet penkit sitten viime näkemän

Takaisinpäin lähtiessä mietittiin josko mentäisiin eri reittiä. Kivuttiin kalliolle jonkunverran tallattua uraa, mutta kallion päällä jäljet oikeastaan hävisivät. Lähdettiin seuraamaan yksiä lupaavaan suuntaan meneviä jälkiä. Jäljet paljastuivat myöhemmin mitä todennäköisemmin jonkun hirven seikkailupoluksi. Ei jaksettu lähteä enää takaisin etsimään parempaa polkua, vaan lähdettiin vähän sompailemaan omia polkuja. Gepsi mahdollisti tällä kertaa tällaisen seikkailun. Tarvottiin hyvä tovi upottavassa lumessa etsien sopivaa solaa, josta päästäisiin kallioiden toiselle puolen kohti parkkipaikkaa. Aikamoiseksi seikkailuksi se menikin. Saatiin mennä rinnettä ylös ja alas. Lämmintä riitti ja teki mieli ottaa pipo sekä hanskat pois. Samaa reittiä tosin oli joku uskalias hiihtäjäkin mennyt ehkäpä muutama viikko aiemmin.

Hirvien seikkailupolku, jota käytettiin

Loppujen lopuksi löydettiin hieman kuljetulle polulle, joka päätyi lähes lähtöpisteeseen. Tästä olisikin saanut hyvän suunnistusharjoituksen, jos olisi ollut paperikartta mukana. Aivan loppumatkasta meinasimme jäädä koiravaljakon yliajamaksi, mutta onneksi kuulimme sen ajoissa ja ehdimme väistää. Kävimme vielä juomassa kaakaot Kattilan keittokatoksessa ja mutustamassa viimeiset eväät ennen suuntaamista kotiin.

Loppuhuomautuksena todettakoon, että jos meillä ei olisi ollut mitään suuntimavälinettä, ei oltaisi lähdetty seikkailemaan varsinkaan lumisessa metsässä, vaan oltaisi kiltisti käpötelty samoja polkuja takaisin kuin mitä paikalle päädyttiinkin.

Tuokiokuvia tammikuusta

Tammikuun loppupuolella päätimme yhdistää kaupunkiseikkailun, hieman ulkoilua sekä kirppareita. Luvassa oli siis päiväreissu Hämeenlinnaan. Menomatkalla otettiin pikapysähdys Riihimäen Biltemassa, josta käytiin hakemassa digitaalinen ajastin sekä rengasteline. Poislähtiessä aloin katsoa, että mikä ihme viipottaa parkkipaikan laidalla olevassa penkassa. Juuri mitään muuta ei näkynyt kuin musta hännänpää aina silloin tällöin. Piti mennä katsomaan vähän lähempää ja tarkemmin. Otus paljastui kärpäksi, joka viiletti edestakaisin välillä lumen alle sukeltaen. Taisi se meidätkin huomata, koska tuli lähemmäs ja nousi takatassuilleen meitä tapittamaan. Olipa harvinaisen suloinen tapaus ja jätti kyllä hymyn kasvoille pidemmäksi aikaa.

Tuota..Yleensä tässä on kyllä maisema.

Ennen piipahdusta Aulangolla kävimme etsimässä SA-kaupasta sopivaa halkolaatikkoa. Kaksi suurehkoa tarttui mukaan, joista kyllä vain toinen päätyi aiottuun käyttöön, koska olivatkin päästä avautuvaa mallia ja kaksi takan vieressä olisi tehnyt olohuoneesta tukkoisan. Tietysti sen lisäksi, että takkaakaan ei juuri olisi näkynyt kahden korkean laatikon takaa juuri ollenkaan. Lämmityskauden loputtua laatikkoon saa kannen päälle ja siitä tulee oiva akkujen ja puhelinten latauspiste.

Aulangolle ajelimme vanhasta muistista, joskin teimme pienen harharetken majalle asti, vaikka näkötornille oli aikomus mennä. Laitettakoon se talven piikkiin sen verran oli erinäköistä kuin kesällä. Kierros puistometsän ympäri oli kyllä aika elämys ihan autostakin käsin. Ei kuulemma saanut pysähtyä kuvaamaan. Käytiin kävelemässä näkötorni ympäri ja tornin alatasanteella sekä näköalatasanteellakin. Sillä toteamuksella, että maisemat olivatkin aika suljetut, ihan mukavat silti niin paljon kuin niitä näkyi.

Matka jatkui vielä ruuan ja huonekalukirppiksen kautta kotia.

Pienenpieni eväsretki

Helmikuun lopulla oli jo tarpeeksi energiaa sekä sain vihdoin tahtoni lävitse ja sain seuraa pienelle pakkasretkelle Nuuksioon. Tarkoituksena oli pitkästä aikaa vähän totuttautua pakkaseen, käydä ulkona syömässä sekä testailla uusia ja talvioloissa kokeilemattomia varusteita.

Valmistautuminen meni siltä osin hieman huolimattomasti, että totesin Nuuksion kuitenkin olevan paras vaihtoehto. Sinne ei juurikaan mitään karttoja sun muita tarvittaisi ja ajomatkakin olisi lyhyt. Arvelin kuitenkin, että ihmismassoilta ei voisi välttyä ja oikeassa olinkin.

Hienot jääputoukset

Tutulta ja turvalliselta Haukkalammelta lähtiessä lähin tulipaikka ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, koska sitten ei olisi ehtinyt lämmetä lainkaan. Ulkolämpötila taisi olla jossain - 15 °C paikkeilla, eikä se paljoa ollut lämmennyt takaisin autolle päästessä. Jokunen muukin retkeilijä tuli vastaan alkumatkasta ja Haukkalammella oli vähän isompikin porukka jäällä.

Saimme kuitenkin tallustella kirpakassa, mutta niin kauniin aurinkoisessa säässä keskenämme hyvin kuljettua polkua. Kuuntelimme töyhtötiaisten sirputusta ja bongattiin myös yksi käpytikka nakuttelemasta puusta. Holma-Saarijärvelle päästyä oikaistiin vielä jään ylitse toiselle tulipaikalle, joka oli vielä vapaana.

Tulipaikalla oli jo puita, mutta käytiin sahaamassa ja pilkkomassa vähän lisää, niin että meidänkin jälkeen jäisi vielä valmista. Tuli ei millään ottanut tuulen vuoksi syttyäkseen ja saatiinkin käyttää mukaanotettuja huijaussytykkeitä eli kaarnaa ja puulastuja vähän avitukseksi. Sen verran ehdin silmäillä tulipaikan ympäristöön, että olihan siellä joku ollut ihan telttailemassakin jossain välissä.

Paljon on riittänyt kulkijoita

Hyvää hiillosta odotellessa saikin vetäistä taukotakkia päällensä. Olin jossain vaiheessa syksyn aikana ostanut alennuksella paksun untuvatoppatakin juurikin näitä talviretkiä silmällä pitäen. Lähes välittömästi kun takin puki päällensä tuli mukavan lämmin. Hyväksi todettu ostos siis ja nyt se on asianmukaisesti savustettukin vieläpä.

Toisena testauksessa minulla oli ruokatermos myöskin syksyllä hankittu. Olin kotona kaatanut sinne Karhunkierrokselta jääneen pussikeitto-paprika-nuudeliseoksen ja arviomäärän kuumaa vettä. Kun termarin avasi ruoka näytti oikein sopivalta ja höyrysi kivasti kylmässä ilmassa. Ensimmäiset suulliset olivat vähän haaleampia, mutta mitä pidemmälle pääsi sitä lämpimämpää ruoka oli. Aivan pohjalla oli jopa hieman liiankin kuumaa. Juomana oli tottakai termarillinen lämmintä äidin mustaherukkamehua.

Kuva jälkikäteen otettu ei houkuttelevaa sisältöä

Kolmanneksi testasin vaelluskenkiäni näin talvikeleillä. Vähän epäröin sukkavalintaa, mutta lopulta päädyin yksiin vähän paksumpiin merinovillaisiin sukkiin. Niillä pärjäsi oikein mainiosti. Ei tullut varpaille kuuma kulkiessa, eikä paikalla ollessa kovin nopeasti kylmä. Hieman viileä pääsi toki hiipimään siinä nuotiolla pitkän kaavan mukaan istuskellessa, mutta kaikenkaikkiaan positiivinen yllätys.

"Meidän nuotiolle" eksyi pari muutakin tulistelemaan ja lopuksi aika iso porukkakin pölähti paikalle. Nuotiopaikka oli kyllä varmaan niistä kolmesta tuulisin, joten aika vilpakkaa oli ja vähän taisivat posketkin jäätyä siinä. Näin jälkikäteen ajateltuna, vähän harmittaa, etten joulun alennusmyynneistä ostanut sitä toppahametta. Reissun jälkeen reidet olivat aika viileät eivätkä ne lämmenneet vasta kun illalla saunassa.

Pienenpieni jääputous

Tämä on pakko kuvata aina

Seuralainen ei ollut ihan yhtä hyvin varustautunut kuin minä ja aika kyytiä paineltiin takaisin autolle, kun kuulemma vähän varvas meni tunnottomaksi. Lopputuloksena ei ollut jäsenmenetyksiä, mutta muutaman seuraavan päivän lihakset olivat syystä tai toisesta aika kipeitä. Venyttely olisi voinut olla ihan suotavaa.

Mallikuvaa (ja välillä vihreäkin reppu)

Niin ja olihan minulla testissä vielä neljäskin juttu, nimittäin uudehko päiväretkireppu. En oikein tiedä monta reppua ihminen voi tarvita, mutta niistä repuista voisin kirjoitella vähän omaakin juttuaan. Todettakoon tähän, että uusi reppu oli oikein mukiinmenevä. Juuri sopiva itselle ja oikein passelinkokoinen tällaiselle päiväretkelle, eikä reppuun onnistunut mitään kadottamaankaan.

Kotimatkalla piipahdimme Haltiassa lämmittelykäynnillä ja juomassa kaakaot autossa parkkipaikalla. Lämpötilahan ei ollut mikään retkeilyn pakkasennätys, mutta tuuli sai kyllä ilman tuntumaan purevammalta, eli olisi sitä voinut ehkä vähän keväämpäänkin odotella. Jos jo seuraavalle retkelle hieman lämpöisempää olisi odotettavissa.