Itikaton Teijo

Helteisenä heinäkuun alun aamuna kävin kaappaamassa yhden ystäväni kyytiin ja käännettiin nokka kohti Saloa sekä Teijoa. Hieman tarkemmin olisi toki voinut reittiä ennalta katsoa, mutta hätätapauksia varten oli kuitenkin työpuhelin mukana. Työpuhelimen gepsi on jokusen kerran osoittautunut oikein hyväksi näissä autosuunnistustehtävissä.

Oltiin sovittu tapaavamme Turusta tulevat seuralaisemme joskus kymmenen yhdentoista korvilla Teijon luontokeskuksella. Parkkipaikalla oli siinä vaiheessa vielä hyvin tilaa. Ilma puolestaan oli jo siinä vaiheessa hyvin lämmin eikä olisi yhtään houkutellut laittaa mitään kenkiä jalkaan, mutta ilmankaan ei tohtinut lähteä.

Käytiin luontotalossa odotellessa pyörähtämässä ja sieltä ulos tullessa toverimme kurvasivatkin jo parkkiin. Hetki meni lähtöselvitystä tehdessä, mutta aika pian oli reittisuunnitelma selvillä ja kamat kasassa. Minulla oli ensimmäistä kertaa uusi päiväretkireppu mukana testauksessa ja sen kanssa sählätessä olin kyllä taatusti jälleen viimeinen valmis.

Heti ensimmäiset silmäykset polulla osoittivatkin retkikohteen oikein mainioksi. Nättiä maisemaa ja täydellinen ilma. Jokunen muukin oli poluille eksynyt rannan sijasta. Vähän jännitti edellisen itikkainvaasion jälkeen kuinka paljon niitä Teijossa mahtaisi olla.

Todettiin, että olisi parempi mennä vain ensimmäiselle vastaantulevalle laavulle syöpöttelemään, koska nälkä kurni jo mahoissa. Niinpä taaperrettiin lähimmälle Roosinniemen laavulle. Nuotiopaikka olikin oikein hieno ja maisemat oikein rauhoittavat.

Pitkän kaavan ruokailujen jälkeen lähdettiin kiertämään loppu Matildajärvestä. Oikein mukavannäköisiä telttapaikkoja oli eri taukopaikoilla ja tiuhaan piti pysähdellä. Sen verran lämmintä oli. Jossain vaiheessa pitkospuilla viimeisenä astellessani ehdin vain nähdä vilahduksen ja tunsin astuvani jonkun erikoisemman päälle. Taisi käärmeparka jäädä alle, mutta jatkoi vikkelästi karkuun siitä huolimatta.

Loppupuolella oli vähän tylsääkin metsää ennen kuin tupsahdettiin autotielle. Sitä sitten sai jonkin aikaa tallustaa. Asvalttitiekin tuli lopulta vastaan ja oikea suunta löytyi helposti. Sitten kävikin hieman kinkkiseksi, enkä tiedä päädyttiinkö menemään oikeaa reittiä, mutta ainakaan sillä ei mitään viitoitusta ollut. Todennäköisesti siis ei tihrustettu paperia tarpeeksi tarkkaan ja hätiköitiin liian aikaisin itsemme pois päätieltä, päästiin silti sinne minne pitikin.

Vielä Kariholmassa pysähdyttiin vähän evästämään ja rohkeimmat sukelsivat järveen. Minä itse hain ensitöikseni yhden geokätkön pois kuleksimasta.

Luontokeskukselta ajeltiin vielä Mahthildedalin ruukkialueelle kiertelemään puoteihin, ihastelemaan alpakoita ja istuskelemaan rannalle.

Upea ilma, hyvä päivä ja mukavaa seuraa, mikäs sen parempaa. Ja niitä itikoita? Ei niin ollenkaan, tai ainakaan ei juurikaan. Hämmentävää.