Villa Elfvik kevättä ilmassa (16/100)

Luontoseikkailut eivät päättyneet pääsiäisen osalta lauantaihin. Sunnuntaina toki oli tavallaan välipäivä, tuli sitä käytyä ulkoilemassa, mutta ei mitään kovin kummoista. Maanantaina kun hienot säät edelleen hemmottelivat kävin taas itsekseni lintutornilla.
Suuntasin jälleen edellisestä elämästä tuttuakin tutumpaan Villa Elfvikiin. Asuin Espoon aikana noin neljän kilometrin päässä Villa Elfvikistä, joten eräänä hyvin toimeettomana keväänä pyöräilin tornille useamman kerran viikossa.

Tornille mennessä pitkoksilla oli jo oikean kevään tuntua, aurinko lämmitti kasvoja eikä tuullut yhtään, tuntui jopa lämpimältä. Tornillakin sai hetken nauttia lämmöstä ennen kuin tuuli sitten alkoi. Hetken jo ajattelin, ettei lahdella välttämättä ollut mitään kovin kummoista, kun sitten vasta aloitellessa yksi setä pyysi tarkastamaan olivatko ne uiveloita mitä hän uskoi nähneensä. Yritin nopeasti paikantaa lintuja, mutta en löytänyt joten totesin, että tule vain itse katsomaan, niin löytyy varmasti. Pian yksi pari uiveloita lähtikin lentoon lahdelta.

Nämä kaksi viimeisintä on niitä kohtia, joista otan aina kuvan

Aloin haravoimaan lahtea tarkemmin ja olihan siellä nähtävääkin. Paljon pelkkiä sinisorsia, useampia isokoskeloita, silkkiuikkuja ja taveja. Onnistuin yhyttämään hieman yllättäen myös yhden parin harmaasorsia, piti hetken aikaa tuijottaa ennen kuin varmistuin näkemästäni, onneksi oli koiraspuolinen naaraan seurassa, se kun on helpompi tunnistaa. Perus nokikanaa, tukkasotkaa, kalalokkia, naurulokkia, kanadanhanhia ja laulujoutsenia oli jonkun verran. Näin myös ilokseni kaksi paria lisää uiveloita, ovat kyllä ilo silmälle.

Nelisen merihanheakin onnistuin saamaan putkeeni, samoin kuin parin laskeutuvia kurkia. Tiirakin (kala) osui näkökenttään kivasti. Yritin hieman epätoivoisesti kalastella jotain kahlaajaakin matalikolta ja yritys palkittiin punajalkaviklohan se siellä. Seuraavalla kerralla täytynee mennä niin sanotusti kahlaajapuolelle, niin saa niitäkin listoille.

Kun olin jo melkein lopettelemassa samalle tasanteelle tupsahti kovin puhelias vanhempi setä. Kyseli, että onko lapasorsaa näkynyt, totesin ettei harmillisesti ole osunut näkökenttään. Seuraavaksi kyseli nokikanoja, niitäpä osasinkin osoittaa. Löysipä vielä minullekin ne lapasorsat ihan siitä edustalta. Lopuksi näin vielä kaksi ilmavirtauksista nauttivaa ruskosuohaukkaakin. Tulipahan lajeja.

Uunin väri on jotain todella kaunista

Lyijylasi-ikkunatkin ovat aika hulppeita.

Kävin vielä hetken lämmittelemässä sisällä Villa Elfvikissä ja kuvaamassakin muutaman räpsyn. Päätin tehdä pienen poikkeuksen ennen autolle palaamista ja käydä kurkkaamassa miltä Villa Elfvikin toisella puolella metsässä näyttää. Siellä olikin joku setä trapin kanssa kuvaamassa hippiäisiä. Haahuilin summittaisesti lohkareiden välistä oikeaan suuntaan. Olipa jännittävännäköistä ilmeisesti vanhan graniittilouhoksen jäänteitä. Paljon isoja lohkareita suurella alueella. Kun palasin metsästä takaisin autolle vievälle tielle näin jonkun lehahtavan tien yli kuusistossa. Sinne se kanahaukka sitten jäi puunoksalle istua pönöttämään ihan vapaasti tuijoteltavaksi. Oli kyllä hienoa.

Mieletön pönttö!

Kivoja pikku lampareita lohkareiden seassa.

Uusien havaintojen liudan myötä listallani on jo 73 lajia ja muutamia ihan tavallisiakin siltä vielä puuttuu aivan kokonaan. Ehkä tavoitteeni tornien taistoon mennessä on jo täynnä, vaatinee kuitenkin vielä muutaman hyvän lintureissun. Tämä olikin sitten osa 16/100 100 hetkeä luonnossa sarjaan.

Talmonmäki geoseikkailu (15/100)

Lauantaina tutkimusmatkaseura vaihtui ja hieman aihekin. Päätimme lähteä tuntemattomaan metsään rymyämään ja etsimään geokätköjä puoliskoni ja pikkuveljeni kanssa. Paikaksi valikoitui Lohjalla sijaitseva Talmonmäki. Alueella risteilee paljon polkuja ja siellä järjestetään iltarastejakin.
Auton saimme hyvin Bäcksintien varrella olevalle hiekkamontulle. Siitä lähdimme etenemään metsään. Mietimme hetken aikaa miten päin kierroksen kiertäisimme. Päätimme suorittaa pahimman nousun ensimmäisenä, niin sanotusti turhat luulot pois.

En ollutkaan ikinä käynyt seikkailemassa näillä main ja metsä olikin yhtä lempityyppiäni, kuivaa havumetsää kallioalueilla. Ajateltiin, että kierros olisi nopeasti toteutettu, mutta mitä vielä seikkailtiin metsässä lähes kaksi tuntia. Joku hönö oli unohtanut nollata gepsin matkamittarin, joten reitin pituudesta ei oikeastaan ole tietoa, jotain kolmen ja viiden kilometrin väliltä varmaan. Löytyi monta hienoa kahvinjuontikalliota, joissa kesämmällä varmasti on lämmintä auringon paistaessa.

Hieman olivat kätkön etsintätaidot ja gepsin tulkinta ruosteessa aika pitkän tauon jäljiltä, joten ensimmäiselle saatiinkin suunnistella hyvä tovi. Aika suoraa reittiä sinne kyllä päädyttiin, mutta kohdalle löytäminen tuotti ongelmia. Ensimmäinen kätkö löytyi hienolta paikalta lähes kallion huipulta. Toinen kätkö löytyi toiselta hienolta aukealta kallioalueelta suuren siirtolohkareen läheltä.

Kolmatta kätköä varten saikin vähän edetä hapuillen, kun ei oikein mikään polku tuntunut vievän oikeaan suuntaan. Lopulta päästiin kallion laidalle. Kiipeilyhommiksihan se meni, nuorin sai kunniatehtävän eikä edes kierinyt mäkeä alas.

Välissä haettiin multi, mutta matkalla multin alkupisteelle kuulin männiköstä etäisesti tuttua ääntä. Hieman aikaa pohdittuani ja toivottuani hartaasti, kajautin että ne on varmaan töyhtötiaisia. Jonkun aikaa saatiin vahdata, että joku yksilö uskaltautui tarpeeksi lähelle ja näytille, ennen kuin havainto varmistui. Hienoa yksi laji lisää!

Tästä ei menty lävitse

Multin jälkeen olikin sitten vielä vuorossa kaksi viimeistä eikä niin hyviä reittivaihtoehtoja. Kuultiin vielä palokärki metsässä sekä ilahduttavasti sen rummutustakin. Harmillisesti lintu itse ei tullut näytille. Yksi kätkö löytyi ihan järkevien polkusuuntimien jälkeen, mutta sitten jotenkin harhauduttiin aivan väärille urille. Valitsimme hieman liian alhaisen korkeuskäyrän jota seurasimme ja päädyimme ensin hakkuualueelle. Täältä tosin oli harvennettu vain vesaikkoa, joten kulkeminen onnistui kohtuullisen helposti.

Hieman polkujen erottuvuusvertailua.

Eipä epäonni siihen sitten loppunut, päädyimme hakkuualueen loppupuolella vielä hyvin märkään kohtaan ja onnistuin tietysti kastelemaan kenkäni. Onnea tosin ovat merinovillasukat, joissa jalat olivat märkyydestä huolimatta lämpimät. Lopulta kiipesimme aika jyrkän nousun oikealle korkeuskäyrälle. Siellä paikalla haahuilimme, kun gepsi ei meinannut rauhoittua ja puhtikin alkoi kierroksen tässä vaiheessa olla jo aika lopuillaan. Lopulta kätkö löytyi aika loogisesta paikasta juuri niiltä kohdin johon gepsikin osoitti.

Oli ehkä hieman viileähköä

Loppumatka päätettiinkin hieman oikaista polulta, kun ei tiedetty palaako vähän väärään suuntaan menevä polku oikeaan suuntaan jossain välissä. Mentiin aika tiheän kuusikon läpi, mutta löydettiin kuitenkin polulle, joka vei takaisin autollepäin. Olihan siinä kerrakseen. Matkalla törmäsimme vain yhteen koiranulkoiluttajaan sekä yhteen suuntaviittaan keskellä metsää, muuten oli oikein hiljaista.

Hieman erilaista retkeilyä 100-hetkeä luonnossa sarjaan (15/100). Lisäksi 52 retkeä vuodessa haasteen kohta 36. Retki geokätkölle tai tässä tapauksessa useammalle.

Pääsiäisen lintuseikkailut (13 & 14/100)

Pitkäperjantaina meinasi ensimmäinen osa lintuseikkailuista jäädä kokonaan väliin, kun isoveljeni ei meinannut herätä ajoissa ja hieman yllättävä perheen kera ulos syömään ei ollutkaan niitä nopeimpia ruokailuvaihtoehtoja.

Onneksi en itse perunut koko hommaa, vaan tajusin kysyä, että ehtiikö vielä ja sittenhän sitä mentiin. En muista milloin olen viimeksi vieraillut Lohjan Nummella sijaitsevalla Savijärven lintutornilla, josta koko lintuilujupakka alunperin oikeastaan alkoikin vajaa kymmenisen vuotta sitten.

Pysähdyttiin ensin kuikuilemaan hieman lintutornia ennen sijaitsevalle (Lohjan suunnasta) levikkeelle. Nähtiinkin heti kaksi kurkea ja päätin kokeilla ensimmäistä kertaa ikinä ottaa kuvaa kaukoputken läpi. Eihän siitä mikään kaunis tullut, mutta ihan lupaava alku ja tunnistaa ne tirpat kuitenkin. Joella oli myös pari laulujoutsenia sekä maalla rellesti koko joukko korppeja, oli niitä ainakin kymmenkunta. Tuuli oli aika navakkaa ja totesin pipon ihan todella tärkeäksi varustukseksi. Vielä ennen jatkoa lintutornille onnistuttiin näkemään merikotka. Hetken aikaa olin, että varmaan se on se ruskosuo, mutta sen verran oli lähellä, että ei voinut kyllä erehtyä.

Ensikokeilu

Tornille mennessä ihmeteltiin pellolla laiduntavia rastaita. Oletin, että olisivat olleet vain räkättejä, mutta olipa joukossa jokunen punakylkikin. Nähtiin jokunen pikkulintu ja mahdollisesti niittykirvinen (hyvin suuri ehkä). Tornista sitten puolestaan ei näkynyt juuri mitään. Muutama kanukki ja telkkä. Epätoivoisesti yritettiin kuitenkin jotain bongata. Lopulta varmistui, etten ollut kuullut vain omiani vaan jossain ruovikon kätköissä puhalteli hiljakseen pulloonsa kaulushaikara. Viimeisenä saatiin vielä näköpiiriimme koiras ruskosuokin. Kannatti lähteä. Sitten tulikin aika kiiruhtaa kohti seuraavaa tapahtumaa.

Kaikki yllättävähän pitää kuvata, eikö?

En taas tiedä kuka tässä on vinossa

Pienen pitstopin ja eväiden noudon jälkeen, kävin noukkimassa en vain sitä yhtä vaan kolme ystävääni kyytiin. Suunnattiin kohti Inkoon Kopparnäsiä. Aivan alkumatkasta koulun läheisellä pellolla nähtiin kolme metsäkaurista, keskellä kirkasta päivää. Yhdellä oli jopa aika komeat sarvetkin. Sen kummemmitta välikohtauksitta päästiin Kopparnäsin Berguddenille.

Ensimmäisenä tietysti mentiin kallioille tutkailemaan meren antimia ja niitähän oli. Ei nähty pelkästään niitä kolmea (haahka, alli ja merimetso), mitä toivoin näkeväni vaan aika monta muutakin. Uusia lajeja napsahteli listaani ihan kiitettävästi. Yllätyksellisimmät olivat meriharakat ja kaksi mustakurkku-uikkua, jotka löysin ihan vain merta haravoimalla. Olin näkevinäni myös kuikan, mutta ehti mokoma juuri lipua kiven taa, josta ei enää tullutkaan esiin.

Puolen tunnin tuijottelun jälkeen päätimme siirtyä keittokatoksen lämpöön ja suojaan. Tuntuipa mukavalta pistää muutama kalikka lisää pieneen tuleen. Mikäs siinä sitten odotellessa hiillosta. Kokeilin vähän erikoisempia eväitä tällä kertaa, nimittäin ihan vain broilereinespyöryköitä. Niistä tuli aika mukavan rapsakoita ja lämpenivät tasaisesti. Toisena minulla oli broilernakkeja, en tiedä miten päin niitä pitäisi syödä, jotta olisivat edes minkäänlaisia rutkasti sinappia ja ketsuppia sekä jotain salaattia varmaankin.

Syönnin ja savustuksen jälkeen napsittiin vielä muutamat kuvat lisää, kun aurinkokin näyttäytyi ja lähdimme ajelemaan takaisin Lohjallepäin illanviettoon.

Osat 13 ja 14 100-hetkeä luonnossa sarjaan.

Hetki pohjoista ja epätodellisuuden tunnetta

Halusin jakaa tänne vähän kuvia ja tunnelmia muutaman vuoden takaiselta Norjan retkeltäni. Ajettiin yhden ystävän kanssa toisen luo läpi Suomen Pohjois-Norjaan Altaan. Menomatkalla yövyttiin jäisen Pallasjärven rannalla kodassa, mikä oli aikamoinen kokemus (monessakin mielessä). Norjassa tehtiin yksi hieman pidempi retki Trollholmsundiin ja ihasteltiin epätodellisen kaunista rannikkoa. Takaisin tultiin sitten täyteen ahdetulla pikkuautolla kolmistaan yhdellä hujauksella.

Näin pohjoisessa en ollut muuten ikinä käynyt.

Nähtiin porojakin.

Yöllä oli kovin vaaleanpunaista kun aurinko kävi taivaanrannassa, mutta en jaksanut sitten kaivaa kameraa esiin ja mennä kuvaamaan, kun oli muutenkin jo niin vilu.

Aamutunnelmia ja eräuskottava nahkatakki.

Ensimmäisenä päivänä käytiin lähes heti saavuttua kipuamassa tuollaiselle pikku nyppylälle kuin Komsa, joka on vain noin 180 metriä merenpinnasta, mutta kun ne kaikki piti kiivetä. Illalla vielä lähdettiin merenrantaan nuotiolle ja bongaamaan valaita, joita muuten nähtiinkin, tosin aika kaukana.

Altan laaksoa

 Seuraavana aamupäivänä oli tutustumista Altan keskustaan, jossa alla oleva revontulikirkkokin on. Emme käyneet sisällä, mutta kuulemma tuon kierteen katto on lasia.

Iltapäivällä lähdimme käymään Altan länsipuolella sijaitsevalla pienellä niemekkeellä Auskarnäsissä. Oli aivan mielettömän hieno ilma ja maisemat kyllä sen mukaiset. Vaeltelimme pitkään rannalla poimien hienoja kiviä.

Tunnen yhden tyypin, joka olisi varmaan viihtynyt hyvin tällä rannalla.

 Illalla poikkesimme vielä Altan itäpuolella Latharin rannalla laskuveden aikaan, jolloin pitkälti 'rantaa' oli paljastuneena ja sieltä saattoi poimia vaikka millä mitalla simpukankuoria.

Laskuvesi on jännä asia.

Toisena päivänä Altassa lähdimme tekemään pidemmän päiväretken Porsangerinvuonon rannalle Trollholmsundiin. Matkalla pysähdyimme levähdyspaikalle ihmettelemään tuollaista pikku puropahasta. Ystäväni J ihan vain mittakaavan vuoksi.

Vähän leveämpi puronen.

Trollholmsund olikin sitten jostain ihan toisesta maailmasta. Epätodelliset värit ja ihan oikeasti sinistä vettä, joka kuitenkin oli hurjan kirkasta. Itse kävin uittamassa vain varpaitani hyisessä vedessä, mutta nämä kaksi muuta uskalikkoa kävivät ihan uimassa. Huh. Rannalta löytyi paljon merisiilien kuoria sekä kuningasravun jalkapanssareita ja saksia. Tein myös hyviä lintuhavaintoja, kuten riskilän, jota en ikinä aikaisemmin ollutkaan nähnyt.

Kansantarun mukaan nämä kivimuodostelmat ovat kivettyneitä peikkoja, joista paikkakin on saanut nimensä.

Kivettyneitä peikkoja.

Älyttömän kirkasta vettä ja mielettömästi rakkolevää.

Suhruisia kuvia auton ikkunoiden läpi matkalla takaisin Altaan. Tuo tunturiylängöllä kulkeva tie taisi parhaimmillaan kulkea noin 1000 metrin korkeudella merenpinnasta, jotenkin aika käsittämätöntä.

Poisajaessa pääsin istumaan kyydissä ja kuvaamaan aika vaikuttavaa kalliosolan läpi kiemurtelua.

Yritin ehdottaa, että oltaisiin otettu yksi tuollainen kovin pehmoisennäköinen kaveri mukaan, väittivät että auto oli jo liian täysi.