Hetki pällistelyä eli pihabongaus 2017

Ihan joka vuosi en ole tainnut osallistua, mutta aika usein on tullut joko pönötettyä ikkunan luona tai käytyä kävelemässä jollain pienellä alueella ja tarkkailtua lintusia. Parhaimpina vuosina lajimäärä on tainnut olla jotain parinkymmenen luokkaa.

Tänä vuonna olin jo hyvissä ajoin päättänyt, että tänä vuonna jälleen. Hakusessa oli vain sopiva paikka. Sää tosin olin minua vastaan ja koko viikonlopuksi luvatusta poutaisesta ja osittain aurinkoisesta säästä ei ollut tietoakaan.

Lokakuu 2012.

Tammikuu 2009.

Lauantai meni pitkälti sisällä sadetta ja harmautta harmitellen. Kävin kyllä pienellä kävelyllä kartuttamassa lintulajeja peräti kolmella. Linnut olivat yllättävänkin aktiivisia sateisesta säästä huolimatta. Näin käpytikan, joka iloisesti ilmoitti itsestään, muuten olisi voinut jäädä huomaamatta, punatulkku naaraan, joka sekin huuteli pihlajan latvasta ja kuusitiaisen, joka piti koko ajan ääntä itsestään edetessään ruokinnalle ja eteenpäin.

Tänään sitten sain puolison metsän sijasta houkuteltua kuitenkin ulos. Käytiin pitkästä aikaa ulkona kahvilla ja siinä samassa pällistelemässä lintujakin. Päädyttiin Espooseen Villa Elfvikiin. Siellähän olikin ilmeisesti Tringan pihabongaustapahtuma. Puukiipijä ja pyrstötiainen meiltä meni sivu suun, mutta parvi vihervarpusia päästiin kyllä näkemään. Hömötiaisenkin olin kuulevinani, mutta en ole täysin varma.

Lokakuu 2012.

Lokakuu 2012.

Siinä pihalla tajusin, ettei minulla ollut matkassa edes yhtään kelvollista kameraa. Noh, täytyy liittää tähän kuitenkin jokunen vanhempi kuva. Käytiin pienehkö lenkki lintutornin kautta. Olisi kyllä saanut varmaan ihan edustaviakin kuvia harmaasta säästä huolimatta. Suuret tuulenkaadot kuitenkin ovat aika vaikuttavia sekä muutenkin Elfvikiä ympäröivä metsä on aika vanhahkoa sekä suurta.

Lajilista lyhykäisyydessään:
- vihervarpunen parvi
- sinitiainen
- talitiainen
- punatulkku useampia ä, nähty k ä
- viherpeippo ä
- korppi

En tiedä meneekö tämä varsinaisesti 100 hetkeä luonnossa kriteereihin, mutta jätetään tämä nyt sitten varalle, jos haasteen täyttyminen menee tiukille.

Lokakuu 2012.

Ehkä #100hetkeäluonnossa, #100lintulajia

Merta ja hanhia

Tapahtui 27.-28.8.2016

Koska ulkonäyöpymiset edelleen olivat kovin vähissä kuluvalle vuodelle oli hinku ulos kova.
Sain houkuteltua ystäväni M:n lähtemään seurakseni yhden yön pikatelttaretkelle. Pienen arvonnan jälkeen päädyimme lähtemään Kopparnäsiin ja Sandvikeniin.

Parkkipaikalle päästyä tuumailtiin hetki sotasuunnitelmaa, kun rannasta juuri lähti melojia liikkeelle. Päätettiin käydä tiedusteluretkellä ilman tavaroita. Tarkoituksena oli kartoittaa kartasta katsomaani sopivaa paikkaa ihan todellisuudessa.

Nuotiopaikan läheisyydessä paljastui, että melojia oli enemmänkin ja huoltojoukkoetta vielä jokunen lisää eivätkä selvästi saman illan aikana olleet lähdössä mihinkään. Ei siis saataisi olla täysin rauhassa omalla hiekkarannalla. Tuumailtiin vaihtoehtoja jonkun aikaa ja kartoitettiin sopivaa telttapaikkaa. Onneksi ranta oli sen verran pitkä, että päätettiin majoittua sen toiseen päähän, mahdollisimman pitkälle niistä muista. Toinen vaihtoehto olisi ollut parkkipaikan läheisyys, mutta siitä ei ollut kovin kummoinen näköala merelle.

Tehtiin siis reissu takaisin autolle ja otettiin tavarat mukaan tällä kertaa. Matka oli sopivan lyhyt pikaiseen yöpymisretkeen. Ensimmäiseksi tietysti pystyteltiin uusi teltta, joka siis tuli pystytettyä tällä reissulla ihan ensimmäistä kertaa ja voi kuulkaas kun oli helppoa. Sateella toki olisi voinut olla hieman haasteellisempaa, kun teltta on sisäteltta ensin mallia. Siitä sitten siirryttiinkin rannalle istumaan, katselemaan merta ja syöpöttelemään iltapalaa. Hanhet pitivän jonkun verran mekkalaa noustessaan ja laskeutuessaan.

Eihän se uni taas oikein tullut ja aika koiranunta saikin nukkua, kun ei hyvää asentoa löytynyt ja kädet puutui ja hanhet elämöi. Taidettiin siellä toisessa leirissäkin vielä puolille öin elämöidä hieman.

Aamusella ei pidetty mitenkään suuremmin kiirusta, mitä nyt itse olin luvannut puoleksi päiväksi kotiin ehtiä. Aurinkokin paisteli, kun ajeltiin takaisin kotiinpäin. Hyvä reissu, vaikka se uni jäikin odottamaan toiseen kertaan. Teltta tuli testattua ja todettua toimivaksi, sekä aika näpsäkäksi kapistukseksi. Sekä suuret kiitokset seuralle! Ei sitä yksin olisi tullut lähdettyä.

Lähes täydellinen sunnuntaiaamu.

Kerran yöllä metsässä

Tapahtui 6.-7.5.2016

Keväällä päätettiin paremman puoliskon kanssa lähteä sopivan tilaisuuden tullen metsään teltan kanssa. Epäilen tuon puoliskon viimeksi yöpyneen teltassa hyvinkin yli kymmenen vuotta sitten palveluksen aikana ja silloinkin on ollut kyseessä kamiinallinen puolijoukkue malli.

Eräänä perjantai-iltana sitten otettiin ja pakattiin evästä sekä yöpymiskamppeet ja teltta rinkkoihin ja autoon. Huristeltiin Nuuksion Haukkalammelle. Näytti olevan muitakin aika paljon hienona toukokuun alun päivänä saanut saman idean. Oltiin jo aiemmin päätetty, että ei ainakaan merkattujen reittien luo jäädä. Meidän edellä kulkikin jonkun aikaa miespuolisista henkilöistä koostuva joukko. Näytti siinä olevan jonkun verran nesteytystäkin mukana. Onneksi kääntyivät toiseen suuntaan lopulta.

Maisemaa iltasella maantasosta.

Minun päähän ei vaan mahdu se, että miksi sinne luontoon pitää lähteä ryyppäämään ja reuhoamaan saatika soittamaan musiikkia kovaa. Luulisin, että useimmat haluaisivat mennä sinne kuitenkin virkistäytymään ja nauttimaan luonnon äänistä. Ei nimittäin ole yksi kerta, kun on moinen käyttäytyminen häirinnyt ja se on aika suuri prosentti tällä vähäisellä yöpymismäärällä, mitä minullakin on. Se siitä, ehkä se täällä etelämmässä on yleisempää, kun on porukkaa enemmän niin kaikenmoisia mahtuu joukkoon.

Päädyttiin Iso-Holmalle, joka ollaan todettu aika mukavaksi paikaksi. Saatiin mukavan tasainen paikka teltallekin hieman liian lähelle kyllä toista telttaa minun mielestä. Jäi siihen väliä toki joku kymmenisen metriä. Ei kyllä kovin montaa paikkaa olisi meidän Akka kolmoselle tainnutkaan olla. Monessa kohdassa olivat puut liian lähellä toisiaan ja muualla oli liian märkää. Hieman oli ollut kostea paikka meilläkin tosin, mutta tämä ei juuri haitannut ja huomattiinkin vasta aamulla. Eri puolilla niemekettä taisi olla puolenkymmentä muutakin telttaa pystyssä.

Ilta ja yö sujuivat aika leppoisasti. Olivat tainneet muutkin telttakunnat tulla nauttimaan vaan oleellisesta eli luonnosta. Yöllä kyllä tuli heräiltyä muutamaan kertaan, milloin kiskomaan vetoketjua ylemmäs, milloin kuuntelemaan etäistä moottoritien huminaa ja vielä yksi miellyttävimmistä herätyksistä oli tietysti elämöivät kaakkurit, jollain toisella lammella. Harjoitusta siis selvästi tarvitaan tähän teltassa nukkumiseen.

Aamulla oli ilma mitä mainioin

Yöllä oli tainnut ihan kohtuu viileää olla, aamusella herätessä kun oli noin kuutisen astetta absidin puolella. Kylmä ei kyllä ollut tullut missään välissä, eikä niin lämpimässä pussissa kuuluisikaan. Aamulla keiteltiin kahvit ja syötiin aamupala ihan kaikessa rauhassa ennen kuin pakattiin kamat kasaan ja lähdettiin paarustamaan lämpenevässä ilmassa autolle päin. Mukava pikkuretki kaikenkaikkiaan.

Ei se mikään untuvapussi ainakaan ole. Alempana teltta.

Mennyttä aikaa muistelemassa: Repovesi jälleen kerran

14.-15.8.2015
Kolmannella kertaa piti lähteä puoliskon kanssa tutustumaan Repoveteen. Ihan vain pikavisiitti metsään ja yhdeksi yöksi. Perjantaina töiden jälkeen olikin lähtö.

Meinasi matka stopata alkuunsa, oltaisiinko päästy hädintuskin kehä ykkösen ruuhkasta lähes Mäntsälään asti kun tuli ihan täysi stoppi liikenteessä. Siinä sitten taidettiin lähes paikallamme odotella noin tunnin verran, ennen kuin liikenne alkoi vetää. Mitään merkkiä siitä ei kyllä ollut miksi oltiin seisottu niin pitkään keskellä ei mitään koko elokuisen perjantai-iltapäiväruuhkan voimin.

Lopulta päästiin Saarijärven parkkipaikalle reippaasti tuntia myöhemmin kuin mitä oli ollut alun perin tarkoitus. Aurinko paisteli jo matalahkolta, eikä kyllä yhtään huvittanut talsia pimeässä metsän lävitse. Siinä sitä sitten mentiin pikamarssia suorinta tietä kohti Mustavuoren kotaa. Vesitankkaus tehtiin epäonneksemme Valkjärven kaivosta.

Kodalle päästiin ennen pimeää, mutta kokkailut saatiin hoitaa aikalailla otsalamppujen ja nuotion valossa. Olipahan nälkä päässyt kasvamaan matkalla. Eipä siinä tainnut illalla mitään sen kummempia tulla tehtyäkään. Vähän arvottiin olisiko sitä muutama puu pitänyt kamiinaan laittaa, jätettiin laittamatta.

Yö taisi mennä hieman vaihtelevasti, mutta tuli ilmeisesti kuitenkin jonkun verran nukuttua. Aamulla heräsin siihen kun jotkut mokomat kävelivät kodan pihapiirin läpi! Mitä roistoja! Hieman oli viileäkin, mutta ei liiaksi. Verkkaiset heräilyt ja makuupussit ulos tuulettumaan. Keiteltiin kahvit siitä Valkjärven täydennysvedestä, joka osoittautui aivan liian rauta- ja mangaanipitoiseksi, oli aika pahaa.

Siivoilun jälkeen lähdettiin kohti Olhavaa paremmanmakuisen veden toivossa. Olhavan kaivo ei pettänyt tälläkään kertaa. Ruuanlaittopuuhiin suunnattiin Olhavan laavulle. Siellä tuuli aika vilpakasti, mutta onneksi oli laittaa vaatetta päälle. Saatiin nauttia myös kaakkurien äänenavauksista. Syönnin ja kahvien jälkeen käytiin kuikuilemassa Olhavavuorta alhaaltakäsin ennen nousua sinne.

Vuoren päällä ihailtiin maisemia, valokuvattiin ja etsittiin yksi geokätkö. Laskeutuessa päätettiin ottaa loppumatka autotietä myöden. Oli paikkapaikoin aika paahteistakin ja perhosia oli paljon liikenteessä nauttimassa vielä loppukesän päivästä. Joku käärmekin nähtiin luikertavan tien ylitse.

Sukeltajanniemellä pidettiin vielä pieni tauko kuvauksen ja hengähdyksen merkeissä. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä muutamalla...kätköllä siis. Käytiin siis ihastelemassa Voikosken rautatieasemaa sekä Voikosken kirkkoa, joka muistutti enemmänkin koulua minusta. Sekä pysähdyttiin vielä kahveilla Hillosensalmen asemalla.

Poisajellessa piti vähän hiljentää myöskin alla olevan ilmestyksen kohdalla.

Ei sitä joka päivä näe vaaleanpunaista maasturilimusiinia.

Ensimmäinen hetki luonnossa

Päätin hienon lauantain kunniaksi käydä vihdoin ensimmäisellä oikealla hetkellä luonnossa.

Otin kohteeksi läheisen Pitkäkosken. Olin siinä uskossa, että koskikara olisi paikalla koko talvikauden, joskin epäilin olisiko kosken reunoilla edes jäätä.

Yhdistetyn Pitkäkosken ulkoilumajan ja kahvion piskuinen parkkipaikka oli tietysti aivan täynnä tällaisena päivänä. Pitkästä aikaa aurinkoa riitti myös viikonlopulle ja toki kahvilakin oli auki. Kahvila on myös sympaattisen pieni ja yllättävän viihtyisä. Tällä kertaa en poikennut kahvilla mennessä enkä tullessa.

Sen sijaan suunnistin kohti itse koskea, joka on koko paikalle nimensä antanut. Latuja ei juurikaan ollut, joten uskaltauduin ns latupohjalle kävelemään. Oli kyllä liukasta, kävelytie sai lähinnä haaveilemaan nastallisista kengistä, mutta enpä tiennyt mitä vielä edessä odottaisikaan. Lumen ja latujen vähyys ei toki moniakaan sivakoijia haitannut, eteenpäin pääsi kuitenkin aika jäisellä pohjalla tosin.

Ihan ei mennyt ulkomuistista lähestyminen kohti luontopolkuja, mutta pääsinpä kuvaamaan ainakin opastetauluja. Korpipolun toisen päänkin löysin, sinne tosin en tällä kertaa lähtenyt seikkailemaan. Löysin itseni kuitenkin joen rantaa kulkevalta polulta loppujen lopuksi. Äkkiä tuli harvinaisen selväksi, että ei olisi ehkä kannattanut lähteä kuitenkaan. Aikamoista luistinrataa polku oli. Pitihän sitä toki käydä toisella katselutasanteella aivan joen partaalla, sinne tosin täytyi varovaisesti mennä täysin jäisiä portaita pitkin. Kaiteesta kiinni pitäen etenin varovaisesti kohti tasannetta, kamera tietysti hyvin fiksusti toisessa kädessä.

Ylös tuleminen toisia rappuja pitkin olikin yllättäen helpompaa. Vieläkään ei tainnut juuri harmaan ja valkean eri sävyjä lukuun ottamatta kummempia värejä tallentua kameraan. Jotain talventapaista kuitenkin. Ennen toista katselutasannetta olikin silta jonne piti laskeutua, joko täysin jäisiä rappuja tai sitten hyvin jäistä alamäkeä. Onneksi oli kolmaskin vaihtoehto, metsänreuna, jossa ei ollut aivan niin liukasta.

Toiselle tasanteelle en edes yrittänyt päästä sinne olisi ollut paljon jyrkemmät ja aivan yhtä jäiset raput kuin edellisellekin. Sen sijaan tähyilin puiden lomitse vastarannalle, jossa oli lähinnä setiä muutamat kiikareiden kanssa ja yksi ihan hervottoman pitkällä objektiivilla varustetun kameran kanssa. Hyvä koskikara olisi siis paikalla.

Päätin käydä kanssa samoilta rannoilta vilkuilemassa, josko minäkin karan näkisin. Mukavaa metsää olikin matkalla ja vähän aurinkoakin. Muutama ihan kelvollinen kuvakin taisi tällä kokeilureissulla jäädä kameran muistiin.

Hipsin varovasti samoille paikoille kuin missä kuvaajasetä oli ilmeisesti poikansa kanssa. Otin muutaman valokuvan ja yritin paikantaa koskikaran. Ha, siinä! Ei tullut turha reissu lintujenkaan osalta siis. Hetken tuijottelin karan sukellusharjoituksia ja nappasin vielä muutaman kuvan.

Sitten lyhempää reittiä takaisin autolle. Jäin toki hetkeksi aikaa tuijottelemaan tinttien puuhia ja yritin kuulostella missä päin ne punatulkut oikein huuttaili. Niitä en harmikseni nähnyt. Mukava lauantairetki, joka sai vakavasti harkitsemaan niiden nastojen hankkimista, jotta pääsisi kelillä kuin kelillä nauttimaan luonnosta ilman kaatumisen pelkoa.

Tämä olikin sitten ensimmäinen hetki luonnossa sarjaan. Vielä 99 jäljellä, ehkä se tästä.


#100hetkeäluonnossa , #100lintulajia

Harrastuksiani: Geokätköily

Alkuvaroitus. Saattaa sisältää juonipaljastuksia kätkön piilotustavoista.

Voiko sitä enää hullumpaan harrastukseen hurahtaa. Juosta nyt etsimässä muovipurkkeja pitkin maita ja mantuja? Sitten niitä pitää vielä kaivella kivenkoloista tai kiivetä jopa puuhun tai kallion jyrkänteelle hakemaan.

Kaipa se sitten on sitä nykypäivän aarteenetsintää, mutta ihan huippuhauskaa yleensä. Ensimmäisen kerran kokeilin geokätköjen etsintää vuonna 2011 silloisella asuinalueella Espoon puolella. Olihan se jännää, mutta en oikein syttynyt. Silloiset puhelimen ominaisuudet eivät selvästi olleet kovin suotuisat ja verkkodatakin olisi maksanut omaisuuden. Toisen kerran törmäsin kätköön juurikin toisen harrastuksen yhteydessä, nimittäin lintutornilla. Ei vieläkään herättänyt kovin suuria intohimoja.

Vihdoin kesällä 2014 päätin, että voisihan sitä kokeillakin. Saattoi olla kantimena myös erään pitkäaikaistutun hehkutukset facebookissa. Työpuhelimeen saikin ilmaiseksi ladattua sopivan sovelluksen, minkä avulla sitten tulikin muutama kätkö lähistöltä haettua iltakävelyn merkeissä. Vielä jokunen kätkö lisää ja näin jatkui pikkuhiljaa aika maltillisesti.

Seuraavana vuonna sitten mentiinkin jo 400 kätkön vuosivauhdilla. Osansa vauhdin kasvulla saattoi olla joululahjaksi saadulla gps-paikantimellakin, joka oli sekä akunkestoltaan että paikannustarkkuudeltaan huikeasti parempi kuin mikään käytössä oleva puhelin. Tuli juoksenneltua purkkeja pitkin poikin Nuuksiota useamman metsäretken verran. Talvella on vähän hiljaisempaa purkkien etsimisen suhteen, kun kaikki eivät edes ole talvilöydettäviä ja talvipäivät ovat niin lyhyitä.

Välillä hätä yllättää.. Helpotti.

Talvella tuleekin ratkaistua mysteereitä seuraavaa kesäkautta varten. Mysteerikätköissä tulee yleensä ratkaista jokin tehtävä tai etsiä tietoja, joko netistä tai muista lähteistä. Muita tavallisimpia kätkötyyppejä ovat tradit ja multi-kätköt. Tradit löytyvät siltä paikalta, johon kartta ne osoittaa ja multeissa tulee yleensä kulkea useamman pisteen kautta ennen kuin lopullinen kätkörasia löytyy.

Yleensä kätköt esittelevät jotain hienoa paikkaa tai mahdollisesti paikkaan liittyvää tapahtumaa tai historiaa, välillä taas eivät niin yhtään mitään. Yksi kätköilyn hienoimmista puolista on se, kun löytää jonkun todella ovelasti piilotetun kätkön, jota on jo kerran tai kaksi mahdollisesti käynyt etsimässä aiemmin ja vihdoin tajuaa juonen. Toinen lajia elähdyttävä tekijä on todella hienon tai yllättävän purkkitoteutuksen löytäminen.

Niin ja jos lajista halusit lisää tietää, niin minä olen huono siitä kertomaan. Parempi paikka on tämä ja sieltä erityisesti " Älä ryhdy geokätköilijäksi, tai lue ainakin tämä ohje ennen sitä". Paras tapa tutustua lajiin on kuitenkin lähteä jonkun kauemmin kätköilleen henkilön seurassa.