Mielentyhjennystä Etelä-Pohojanmaan sekä Satakunnan rajamailla, osa II

Tästä ensimmäiseen osioon Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston piipahdukseen.

Kauhanevalta suuntasimme suoraan Lauhanvuoren kansallispuistoon. Siirtymä oli onneksi aika lyhyt kuten olin ajatellutkin. Ensimmäisenä poikkesimme tietysti Lauhanvuoren näkötornille. Parkkipaikalla riitti autoja Helatorstaina, mutta yllättävän vähän silti nähtiin ihmisiä. Aivan ensimmäisenä parkkeerasimme itsemme tornin juurelle lounastauolle. Keittelimme ja paistoimme lounaan kaikessa rauhassa.

Lounaan jälkeen olikin torniin kipuamisen vuoro. Vaikka tuuli oli aika navakka, uskaltauduimme silti kiipeämään ylös torniin. Portaat olivat oikein mukavat ja oli ilahduttavaa huomata, että levähdystasoja oli vähintäänkin riittävästi. Levähdystasoille olisi voinut jäädä keräämään henkeä, jos siltä olisi tuntunut. Itse pysähdyin hieman vetämään happea ja kuikuilemaan maisemia joka välissä.

Ei kyllä jännittänyt yhtään

Ylhäällä tornissa kyllä tuntui tuulen voima. Torni huojui yllättävän paljon. Maisemaa hallitsivat metsät sekä tuulivoimalat vähän joka suunnalla. Mitään kovin selkeää maamerkkiä ei millään suunnalla näkynyt. Maisemat olivat omalla tavallaan oikein mukavat, joskaan eivät aivan vetäneet vertoja monille muille torneille, joissa olen käynyt. Pian olo tuntui aika viluiselta auringonpaisteesta huolimatta ja oli aika suunnata takaisin maanpinnalle.

Tuulimyllyt näkyi kaukaisuudessa

Onhan se vähän möhkö

Seuraavaksi suuntasimmekin toiselle must see kohteelle Lauhanvuorella eli massiiviselle kivijadalle. Täytyy sanoa, että olin aluksi hieman pettynyt. Kävimme toki tutkailemassa jataa sekä etsimässä sen geokätkönkin, joka löytyy jadan välittömästä läheisyydestä. Jäin kuitenkin kaipaamaan toisenlaista kuvakulmaa kivijadalle, josta olisi voinut todeta paremmin kivipellon suuruuden. Ehkä jokin katselutornintapainen voisi toimia siihenkin, aivan pirunpellon toiseen päätyyn esimerkiksi. Lisäksi kerrankin olisin ollut onnellinen jos olisin niin tekniikkaorientoitunut, että omistaisin jonkunmoisen lennättettävän kuvaushärpäkkeen.

Kuvista ei saa käsitystä pellon suuruudesta

Pohdimme jonkun aikaa seuraavaa siirtoamme ja päätimme käydä katsomassa miltä läheinen uudehko Leikkistenkankaan laavu näyttää ja millaisella paikalla se on. Iltapäiväkahvien aika kun lähestyi uhkaavasti ja kahville kun on niin mukava luonnon helmassa aina hiljentyä sekä pysähtyä. Hyvän aikaa saimmekin tallustaa hyvin erottuvaa polkua eteenpäin. Kun usko meinasi jo loppua niin tupsahdimmekin yhtäkkiä huussin ja kaivon kulmalle. Laavukin löytyi ihan periltä asti. Laavulla olikin jo porukkaa ja koska emme hyötyisi mitään tulista päätimme istahtaa penkeille laavun lähistölle ja nauttia evästä siinä.

Jäkälää jos jonkinmoista

Hyvän aikaa saatiinkin kulumaan kahvia keittäessä sekä juodessa. Ilma oli mukavan leppoisa, eikä itikoista ollut yhtään haittaa. Lopulta maltoimme lähteä palaamaan jälkiämme takaisin autollepäin. Paluumatka tuntui jälleen huomattavasti lyhyemmältä kuin menomatka ja nopeasti olimmekin takaisin autolla. Jatkoimme vielä viimeisen etapin Spitaalijärven parkkipaikalle, jossa pakkasimme vielä evästä kylmälaukusta ja nostimme rinkat selkään. Tällä kertaa kun oltiin pienen kynnyksen retkeilyllä ei toisenkaan yön telttapaikalle liiemmälti tullut matkaa. Kovin montaa autoa ei parkkipaikalla sitten näkynytkään.

Keittokatoksen läheisyydessä taisi muutama porukka olla ja yksi telttakuntakin sillä puolen järveä. Me jatkoimme viralliselle telttailupaikalle järven toiseen päätyyn. Hyvän aikaa saimmekin katsastella sopivaa telttapaikkaa itsellemme. Muutamiakin oikein hyviä paikkoja kun olisi ollut. Hylkäsimme mielestäni parhaan telttapaikan aivan tulipaikan vieressä siinä pelossa, että meidän tuurilla muutoin autiolle paikalle kuitenkin sattuisi tulemaan joku telttakunta meidän lisäksemme. Pelko osoittautui myöhemmin turhaksi, mutta löysimme silti oikein sopivan paikan teltalle vähän kauempana rannasta.

Spitaalijärven keittokatokselle mahtuu suurempikin porukka

Spitaalijärvi oli kertaalleen kuivatettukin

Erämaajärven tuntua

Tämä oli sieltä kuvattavammasta päästä meidän aterioita

Ilta meni rattoisasti nyhtöpossuleipiä tehdessä ja syödessä sekä järven lintuja tunnistellessa. Joku neropatti tosin oli jättänyt kiikarit autoon, joten kovin selviä havaintoja ei linnuista tullut. Aika aikaisin painuttiin sitten telttaan, kun tuuli yltyi iltaa kohden ja tuntui vähän viileältä taivasalla. Uni ei vain meinannut tulla, kun tuuli niin kovasti ja sadekin alkoi jo kymmenen aikoihin sekä oli kuuma. Tuli pyörittyä ja nukuttua vähän katkonaisesti siihen saakka, kunnes sade neljän jälkeen loppui sekä ilma seestyi sen verran, että makuupussissakin alkoi olla sopiva lämpötila.

Aamusella koisattiinkin yllättäen johonkin puoli yhdeksään ennen kuin maltettiin nousta ylös. Syötiin aamupalaa kiireettä sekä pakkailtiin tavarat rinkkoihin ja oltiin valmiita siirtymään takaisin autolle vasta joskus puoli yhdentoista aikaan. Ketään muuta ei perjantaiaamuna ollutkaan liikenteessä. Edellispäiväinen telttakuntakin oli lähtenyt jo ennen kuin marssimme keittokatoksen ohi. Vasta parkkipaikan kohdalla näimme aamun ensimmäiset ihmiset.

Alkukesän vehreyttä!

Muutaman mutkan kautta ajelimme vielä yöpymään hyvin tuuliseen Poriin. Kävimme hieman Yyterissä hiekkadyynejä ihmettelemässä, vielä ei uimareita näkynyt sekä aivan ihanalla Reposaarella. Viimeisenä päivänä kävimme vielä muutaman mutkan kautta kotiin ja päädyimme Harjavallan vesivoimalalle, josta olikin upeat näköalat.

Pieni piipahdus Yyteriin

En muistanutkaan kuinka satumaista tuolla onkaan

Kotimatkan yllätysmaisemat!

Mielentyhjennystä Etelä-Pohojanmaan sekä Satakunnan rajamailla, osa I

Olin koko toukokuun hinkunut telttailemaan, mutta seura ei vain ollut innostunut lähtemään mukaan. Niinpä sitten päätin, että kun Helatorstain jälkeinen perjantai oli otettu vapaaksi, niin sittenpähän lähdettäisiin ja vielä pariksi yöksi kerralla. Kerrankin olin ollut ajoissa pakkaamisen ja muiden valmisteluiden osalta, joten rinkat olivatkin pakattuina jo keskiviikkoiltapäivästä. Vähän silti pääsi venähtämään aiottu kolmelta lähtö ja varmaankin vähän jälkeen neljän oli todellisuudessa auton nokka kohti ensimmäistä kohdetta eli Hämeenlinnaa.

Aurinko oli pikkuhiljaa painumassa mailleen meidän saapuessa

 Hämeenlinnassa pidettiin ruokatauko ja matka jatkui. Muutama geokätköilypysähdyskin mahdutettiin vielä aikatauluun. Lopulta olimme melkein perillä ja viimeisiä kilometrejä sai ajella pienehköillä maaseututeillä ja lopulta vielä pienemmällä hiekkatiellä, jolle kääntyessä teerikukko tepasteli arvokkaasti metsän puolelle. Olipahan elämys.

Puoli kymmeneltä illalla taidettiin pysäköidä Kauhaneva-Pohjankankaan Salomaan parkkipaikalle. Olimme paikalla yksin vain verenimijät seuranamme, joita olikin harmillisen paljon kohtuu tyynellä parkkipaikan alueella. Tässä vaiheessa väsytti jo aika tavalla ja keräsimme tavaramme ja lompsimme Salomaan leiripaikalle katselemaan sopivaa yösijaa.

Telttakin heijastaa kivasti auringon viime säteitä

Leiripaikan ympäriltä löytyikin monta todella hyvää telttapaikkaa ja paikalle mahtuisi sopuisasti useampiakin telttakuntia. Salomaahan on ainut paikka, jossa virallisesti saa Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistossa telttailla. Itse päädyimme lähes suon laitaan. Illan äänimaailma oli vähintäänkin runsas. Käet kukkuivat suon molemmin puolin, kurjet huutelivat jossain kauempana, samoin kuovi myös laulujoutsenia kaarteli töräytellen jossain hieman pidemmällä suolla. Auringonlaskua ei juurikaan näkynyt, mutta illan viime säteet siivilöityivät hienosti suon ylitse mäntykankaalle saaden metsän sekä suon hehkumaan. Mikä mielettömintä, olimme paikalla aivan kaksin ei ketään muuta.

Iltatoimien jälkeen vetäydyimme telttan suojiin hakemaan hiemna lämpimämpää paikkaa. Ilta oli kääntynyt iltapalan aikana kohtalaisen viileäksi ja omat sormeni olivat aika kohmeiset. Olipa mukava pujahtaa pitkästä aikaa makuupussin lämpöön, josta olinkin jo nähnyt jopa unta. Yö menikin tutusti aika katkonaisesti, eikä vähiten lintujen ääniä kuunnellessa. Käki oli hiljentynyt yhtä aikaa auringonlaskun kanssa, mutta aloitti uudelleen joskus puoli kahden aikaan. Siltikin aamu-unet venähtivät hieman ja kömmimme teltasta aamupalalle vasta yhdeksän aikoihin. Aamupalan jälkeen pakkasimme kamppeet ja päätimme käydä hieman kävelemässä pitkospuita. Tuuli oli oikein navakka.

Leiri päivänvalossa

Pienet aamutulet kahvia varten

Ja sitä aamukahvia siis

Juuri kun olimme aika valmiit paikalle saapui ensin vanhempi pariskunta ja sitten aikamoinen joukko ilmeisesti opastetulla luontoretkellä olevia ihmisiä. Olimme perinjuurin hämmentyneitä, koska koko illan ja pitkälle aamuunkin olimme saaneet olla aivan keskenämme. Kävimme kuvailemassa suota ja ihailemassa sitä myös. Harmillisesti koko lenkin kierto saisi jäädä toiseen kertaan, kun aamu oli venähtänyt jo hieman ajateltua pidemmälle.

Hyviä telttapaikkoja olisi ollut useampi

Sorastettu leveä polku johdatti parkkipaikalle

Jännä suo, keidassuo jolla todella selviä kermejä ja kuljuja (ihan googlesta konsultoin)

Veimme rinkat autoon ja kävimme vielä pienen jaloittelun hakemaan kaksi lähintä geokätköä, ennen kuin maltoimme jättää Kauhaneva-Pohjankankaan taaksemme tältä erää. Tänne palataan varmasti vielä, koska lintutornikin jäi kokonaan katsastamatta.

Puhelimen kamera näkee asiat kontrastikkaampana

Eikä taaskaan tarkennus osunut sinne minne aioin. Populaa oli tulossa niin pitkospuilla mönkiminen piti lopettaa.

Poissa mukavuusalueelta: Aika märkää

Hieman yllättäen tornien taisto viikonloppua seuraavana viikonloppunakin oli ohjelmassa: mitäs muuta kuin linturetkeilyä. Tällä kertaa Länsi-Uudenmaan alueella. Säätiedotus ei lupaillut kauhean hyvää, mutta urhoollisesti ja säävarustautuneesti (enemmän tai vähemmän) lähdettiin kuitenkin lauantaina aamuvarhaisella liikenteeseen. Erinäisten mutkien kautta olimme lopulta ensimmäisellä lintutornilla vasta puoli kymmenen sovitun yhdeksän sijaan.

Djupträskin uimaranta

Helsingistä lähtiessä hyvin sankka sumu oli hieman hälvennyt Karjalohjalle ja Kattelukselle päästessä. Itselläni päivän tavoitteena oli saada 100 lintulajia täyteen. Heti autosta noustessa kuulin harmaapäätikaksi luulemaani ääntelyä, onneksi toverit Turusta kaarsivat pian paikalle ja vahvistivat näkemykseni. Järvellä seilasi myös kuikkapariskunta, jotka päästivätkin jossain välissä ennen poistumistaan kailotuksensa ilmoille. Ensin varsin tyhjältä näyttäneestä lintumaisemasta alkoi kuitenkin pikkuhiljaa näkyä ja kuulua useampia lintulajeja. Kaksi taivaanvuohta esitti laululentoaan aivan tornin edessä ja yksi tiirakin lenteli kohtalaisen lähelle tornia mahdollistaen jälleen uuden oppimista ja lajin tarkempaa määritystä.

Tunti kului nopeasti ja pian oli aika lähteä siirtymään seuraavaan paikkaan. Pienen huoltsikkapysähdyksen jälkeen ajelimme hyvin jännittävää ja kuoppaista tietä lähemmäs Läppträsketin lintutornia. Heti autosta ulos astuessamme korviin kantautuivat eri lintujen luritukset. Metsäkirviseksi ainakin yksi tunnustautui, peippoakin oli äänessä. Nopeasti metsän puolelle tullessa metsä muuttui yllättävän lehtoiseksi ja alkoi kuulua montaakin eri sorttia, joita edes seurueemme paras lintutuntija ei ihan varmaksi osannut sanoa. Jäimme muista vähän jälkeen ja yritimme paikallistaa laulelijan. Lopulta saimme laulavan mustapääkertun näkökenttäämme ja totesimme, että voisimme jatkaa loppujen tovereiden perään.

Lintutornille olikin pidempi matka kuin mitä muistelin ja hyvän tovin saikin tallustella ennen kuin lintutorni ilmestyi ruovikon keskeltä näkyviin. Tuppauduimme torniin muutamien muiden kanssa ja aloitimme heti tiiviin järven tutkailun. Härkälintua olikin yllättävän runsaslukuisesti, sekä joutsenia oli paljon. Hyvän tovin jälkeen uskaltauduin kysymään osaisiko joku sanoa mitä ihmettä olin seurannut hetken aikaa putkellani. Linnut osoittautuivat mustalinnuiksi, joita en ikinä aiemmin ollutkaan nähnyt. Todella hyvä havainto. Mustalinnut olivat muutamalle muullekin uusi elämänpinna. Noin tunnin patsastelun jälkeen olikin jälleen aika vaihtaa paikkaa.

Läppträsket

Kello oli jo sen verran, että päätimme suunnata Inkooseen lounastamaan. Ruokapaikaksi valikoitui Inkoon 'kauppakeskuksen' ravinteli. Päivän lounaana oli perunoita, lohta ja kermaista sienikastiketta. Salaattipöytäkin oli yllättävän runsas. Lounas oli oikein maistuva, mutta sienikastike päälle oli todella herkullista!

Ehkä tarvinnee lisää harjoittelua

Lounastelujen jälkeen lähdimmekin ekstempore seikkailulle Djupträskin uimarannalle. Ennen kuin pääsimme perille ajelimme pitkät pätkät mutkikasta ja vaihtelevakuntoista hiekkatietä ja tietysti aika reippaassa vesisateessa. Syy Djupträskiin poikkeukseen olivat allit, joita oli ilmoitettu lammella olevan. Djupträsk olikin oikein viehättävä jopa kohtalaisen suuri lampi jonka toisella rannalla oli hieman soisemman näköistä. Toiselta rannalta kuuluikin palokärjen huutelua ja lammella asusti hyvin uteliaita ja pelottomia mustakurkku-uikkuja, jotka tulivat yllättävän lähellekin tutkailemaan meitä.

Kauaa emme rankaksi yltyneessä sateessa paikalla viihtyneet, mutta mielestäni vierailu siltikin oli kaiken sen ajelun arvoinen. Seuraavaksi ajelimmekin kohti suurelle osalle porukasta tutumpaa Kopparnäsiä. Kävimme katsastamassa ensin Berguddenilta merilintuja, hyvin taukoamattomassa rankkasateessa. Onnistuin itse näkemään vuoden ensimmäisen räyskän ja saamaan oloni aika kurjaksi sateessa kun kädet kastuivat ja syväjäätyivät. Onnistuin myös jättämään eväskassini Berguddenin keittokatokselle, mikä selvisi vasta huomattavasti myöhemmin. Kun olimme tarpeeksi tuijotelleet merelle, niin ajelimme takaisin kohti Långvassfjärdenin lintutornia. Tornin juurella olikin vielä reilusti ruokaa automaateissa joten lähes heti torniin kiivettyä vihervarpuset, viherpeipot ja peipot lehahtivat takaisin ruokailemaan turvastaan. Muutamia tiklejäkin ilmestyi nauttimaan evästä ja onnistuimme kaikki näkemään niitä. Kuulimme myös käenpiian aivan jostain tornin lähettyviltä ja tarkastuskuuntelun jälkeen lintu vielä vastasi meille. Tornilla olisi voinut viipyä jokusen hetken pidempäänkin, mutta kello oli jo paljon ja vielä yksi torni oli käymättä. Kun olimme jo lähtemässä kuulin ensiksi käen kukkuvan kaukaa ja aivan viimeiseksi vielä lehtokurppakin porhalsi ylitse. Mikä lajikirjo!

Långvassfjärden, oli aika maalauksellista

Aivan viimeiseksi kävimme vielä Siuntion kylpylän vierestä löytyvällä Tjusträsketin lintutornilla. Lintutorni on yksi kauneimpia mitä tiedän. Lajikirjo tosin ei yleensä päätä huimaa, mutta hyvänä hetkenä voi myös tulla ihan kivoja lajeja. Oman huonomuistisuuteni vuoksi sain tehdä vielä kunniakierroksen takaisin Kopparnäsiin noutamaan eväskassiani ja pääsin majoitukseeni reilusti myöhemmin kuin mitä alunperin ajattelin.

Seuraavana aamuna lähdimme vielä melkein samalla joukkoeella tutustumaan lähes kaikille uuteen lintutorniin Vihdin Vanjärvelle. Osasin kyllä odottaa paikalta jonkun verran, mutta siltikin tuli yllätyksenä kuinka monipuolinen lintujärvi ja -kosteikko onkaan kyseessä. Matkalla kuikuilimme ihan normaalilajeja ja ennen tornia näimme pelloilla jälleen eri hanhia. Vähän jännitti ajaa tornin eteen ja parkkeerata lähes täyteentupatulle alueelle autonsa vanhempien lintusetien tuijottaessa laavusta. Rohkeasti kuitenkin nousimme autosta ja nappasimme lintuvarusteemme mukaan ja kipusimme torniin. Pian toinenkin seurue löysi paikalle ja pääsimme ihmettelemään lajien monipuolisuutta. Itselleni uusina lajeina tulivat tylli, mustaviklo sekä hienosti lopulta näyttäytynyt heinätavi. Kylmä tuuli ajoi itseni kuitenkin poistumaan tornilta hieman ennen kuin olisi ollut tarpeellista ja toivon ettei minulta mitään hienoa jäänyt vielä näkemättä.

Tämän viikonlopun jälkeen lintulajisaldoni oli hienosti 110 tienoilla eli tavoitteni saada 100 lajia täyteen viikonlopun aikana oli onnitunut oikein loistavasti hieman epäsuotuisasta säästä huolimatta. Kannatti kyllä lähteä ja todeta ettei ehkä sittenkään ole sokerista vaan kohtalaisen säänkestävää sorttia. Loppujen lopuksi viikonlopun sade ei tainnut haitata kuin Kopparnäsin päässä ja sinne onneksi pääsee aika helposti. Retkiseurueen mielialakin tuntui olevan kaikesta sateesta huolimatta hyvin positiivinen.

Ps. Seuraavaksi onkin sitten jotain muuta luvassa kuin näitä iänikuisia lintuhöpinöitä.