Kauhaneva-Pohjankangas uusintana

Olimme joutuneet siirtämään syyslomaamme meistä riippumattomista työasioista muutamalla viikolla eteenpäin syyskuun lopusta lokakuun puolenvälin tienoille. Aikeenamme oli alunperin lähteä itärajalle vaeltamaan sekä Ruunaalle että Patvinsuolle. Sääjumalat puuttuivat peliin luvaten Pohjois-Karjalaan lunta sekä pakkasta ja koska meillä ei olisi ollut autoon kitkarenkaita keväisen rengasrikon seurauksena jouduimme tyytymään hätäisesti kyhättyyn suunnitelma B:hen heti kun itse olin toipunut lomanalkajaisflunssasta.

Ilman geokätköilyä tämäkin upea makasiini olisi jäänyt näkemättä

Kirkkomaat ovat myös aika vakiovierailupaikkoja ajomatkojen varrella

Päätimme tehdä lyhyen irtioton arjesta ja ajelimme jännempää reittiä yöpymään Poriin. Jännempi reitti siis on sellainen, mistä saisimme kerättyä mahdollisimman hyvin eri kuntien kätköjä matkalta. Reitti siis vei turvallisesti ykköstietä Helsingistä kohti Turkua, mutta Halikon kohdalla poikkesimme kohti Marttilaa, Auraa, Pöytyää sekä Oripäätä. Hotelliutumisen jälkeen kävimme vielä iltasella kävelemässä hyytävän kylmässä lokakuun alun illassa.

Komeaa puistoruskaa

Seuraavana päivänä kävimme Yyterin lietteillä. No lintutornistahan ei näkynyt muuta kuin sumua eikä merta ollenkaan. Lounastamassa kävimme kivassa kalaravintolassa Reposaaressa, jossa myös merta alkoi paljastua sumun keskeltä. Juuri kun aurinko oli meidät saavuttanut olikin aika jatkaa kohti uusintana tehtävää retkeä Kauhaneva-Pohjankankaalle.

On se meri siellä rantaviivassa

Merisumuja

Matkalta toki piti käydä parit vielä käymättömät kunnatkin poimimassa geokätköjen merkeissä. Lopulta kurvailimme tuttua hiekkatietä kohti Salomaan parkkipaikkaa. Tällä kertaa autosta noustessa hyttyset eivät piirittäneet meitä. Ensimmäisenä tietysti samalle telttapaikalle kuin alkukesästä ja rinkkojen räjäytys, teltan pysytys ja yöpymiskamppeet telttaan jonka jälkeen ruuanlaittopuuhiin nuotiopaikalle, jätimme tulenteon myöhemmälle. Ruuan jälkeen pakkasimme pikkureppuun juomaa sekä kahvinkeittovälineet ja hipsimme katsastamaan Nummikankaan nuotiopaikkaa ja lintutornia hämärtyvässä illassa.

Olikin yllätys, että nuotiopaikalla olikin joku. Saimme siis nauttia muiden tekemistä nuotiotulista. Vanhempi pariskunta kertoi olleensa muutaman yön asuntoautossaan parkkipaikalla ja näin viimeisen illan kunniaksi paistoivat lettuja. Saatiin kunnia toimia koemaistajina. Olipa mukava sattumus. Keiteltiin kahvit siinä samalla, lintutorni valitettavasti jäi katsastamatta ylhäältä käsin, mutta komeahan tuo oli.

Jonkunmoista ruskaa suollakin

Hieno katettu lintutorni. Tämä täytynee palata katsastamaan vielä.

Muiden eväät

Lopulta lähes jo pimeällä lähdettiin tallustamaan takaisin omalle majapaikallemme päin. Hieman ennen pitkospuita kuulimme kuinka laulujoutsenia oli tulossa pian ohitse ja näimmekin varmaan saman pariskunnan kuin keväällä tällä kertaa jälkikasvuineen, aika hienoa. Pitkospuut tuntuivat kestävän ikuisuuden ja oli niin hiljaista, että vain korvissa vinkui. Pitkospuita olisi varmaan suurimman osan matkasta nähnyt kulkea ihan ilman lamppuakin, mutta jostain syystä itseäni alkoi pelottaa ja otsalamppu oli kaivettava tuomaan turvaa.

Virittelimme vielä pienet iltatulet itsellemme iltapalan ajaksi, ennen kuin kömmimme lämmittelemään telttaan ja makuupussiin. Yöllä vessareissulla taisi olla niin sumuisaa, että otsalampun valossa näkyi vain kastepisaroita, jotka leijailivat ilmassa. Vaikka oman pussini comfort arvo oli reilusti kylmemmän puolella kuin mitä ulkona oli, alkuillasta taas tärisytti niin paljon, että piti vetää untuvatakki sekä toinen makuupussi lämmittämään lantion kohtaa. Muuten olikin oikein lämpöisää oletettavasti muutamasta pakkasasteesta huolimatta ja sukatkin piti jossain vaiheessa potkuttaa pois jaloista.

Sama keväällä hyväksi havaittu leiripaikka

Aamulla keiteltiin kahvit risukeittimellä ja syötiin aamupalaa verkkaisesti ennen leirin pakkausta. Kotimatkalla käytiin vielä Seitsemisen kansallispuistossa Saari-Soljasen tulistelutuvassa syömässä lounassalaattia ja juomassa lämmintä mehua.

Nuku yö ulkona Teijossa

Tämän vuoden nuku yö ulkona päivä osuikin mukavasti elokuun viimeiselle. Lämpö oli hellinyt koko elokuun eikä viimeisenäkään päivänä tarvinnut juuri palella. Yölämpötilaksikin oli luvattu mukavasti reilua kymmentä tänne etelään. Tällä kertaa olin lähdössä ystävieni sijasta puolisoni kanssa. Päätimme tai ehkä ennemminkin minä päätin ajella johonkin kohtalaisen lähelle helpon yöpymisen paikkaan. Alunperin oli ajatus ehtiä päivälliselle kohteeseen, mutta kuinkas sitten kävikään.

Upea puukujanne Teijon kartanolta rantaanpäin

Lähtö venähti jälleen salakavalasti myöhempään kuin oli tarkoitus, kun pakkaaminen jäi aivan viimetinkaan. Kaupassakaan ei oltu käyty ja sekin täytyi vielä suorittaa ennen kuin todella pääsisimme matkaan. Heti lähtiessä huomasimme auton pohjapanssarin jälleen livahtaneen jäähdytystuulettimen siipien väliin, joten sekin täytyi käydä korjaamassa nosturilla ennen kehä kolmosen sisäpuolelta poistumista.

Endalin laavu tuli katsastettua lähinnä tältä kulmalta

Petollisen pehmoisennäköisiä sammalmättäitä

Eipä ne ongelmat vielä siihen jääneet, vaan vielä viimeisellä pysähdyksellä tarkastettiin tilannetta ja eiköhän pohjapanssari ollut jälleen väärässä paikassa. Ei auttanut kuin kysyä löytyisikö huoltoasemalta jotain sopivia työvälineitä, että koko pohjapanssarin saisi irroitettua. Onneksi tunkki on normaalivaruste vanhemmassa autossa muutenkin, joten se sentään löytyi suoraan, koska eturengaskin piti irroitella. Lopulta oli pohjapanssari pakattu autoon ja kädetkin käyty pesemässä ja päästiin vihdoin ja viimein jatkamaan matkaa kohti Teijoa.

Hämmentävästi ainoa kuva koko illalta

Kävimme Kalasunttia lähimmällä parkkipaikalla toteamassa autotilanteen sellaiseksi, että saarella varmasti riittäisi muitakin yöpyjiä, otimme siis suunnan kohti Miilunummen parkkipaikkaa. Miilunummella nostimme rinkat selkään ja lähdimme taivaltamaan hurjaa kilometrin matkaa kohti Endalin laavua ja nuotiopaikkaa. Olin hieman epävarma siitä millaisia telttapaikkoja paikalla olisi. Vähän huononpuoleisesti selvisi paikalla, tosin kello oli jo sen verran, ettei enää olisi ehtinyt jatkaa Teerisaaren maisemaparatiisiinkaan, joten teltta oli pystytettävä ainoalle jotenkuten sopivalle paikalle. Paikalla oli jo toinen pariskunta, seurue kolmen teltan voimin, pari riippumattoilijaa sekä laavuun oli tainnut majoittua pari henkilöä. Maisematkaan eivät päätä huimanneet. Vietimme siis loppuillan teltan lähistöllä hyvin myöhäistä päivällisen ja iltapalan yhdistelmää syöden. Pian olikin jo pimeää sekä aika kömpiä nukkumaan.

Sumuisaa aamua

Komea murikka aivan polun vierellä

Uni ei väsymyksestä huolimatta meinannut jälleen tulla. Yöllä taas huomasin, että olin täyttänyt patjani liian piukaksi ja käsivarsi puuttui kyljellään nukkuessa. Aamulla ulkoteltta oli ihan märkä sisäpuolelta ja ulkona leijaili sankahko sumu. Napsin sumusta muutamia kuvia ja ihastelin kasteen esiintuomia hämähäkinseittejä. Aamupalakin hoitui teltan läheisyydessä, laavullaolijat kun taisivat nukkua aika myöhään. Pisteltiin nopeasti kamat kasaan ja lähdettiin upean aurinkoiselle polulle tallaamaan lyhyt matka takaisin autolle. Matka tuntui paljon lyhyemmältä tällä kertaa ja polun ympäristöäkin ehti paljon paremmin havainnoimaan. Ainakin yksi hieno siirtolohkare oli tullessa jäänyt kokonaan vaille huomiota.

Tämä ei muuten ollut ihan pieni yksilö

Hämähäkinseittejä oli vaikka minkämoisia oli sellaisia epämääräisiä kyhäelmiä ja sitten näitä hienoja

Kotiinpäin ajellessa poikettiin vielä Teijon kirkolla ja kartanolla, ihastelemassa rakennuksia ja nappaamassa yksi geokätkölöytö päivälle. Tällä kertaa meni reissu vähän suorittamiseksi ja jäi vähän turhan lyhyeksi vastoinkäymisten johdosta, mutta tulipahan tehtyä. Lisäksi tuli katsastettua uusi kolkka Teijon kansallispuistostakin.

Todella tunnelmallinen kartanomiljöö, vaikka pikainen piipahdus olikin

Riisin rääpäsy kesällä

Hieman keskeytyneen kesälomareissun viimeisenä kokonaisena päivänä päästiin vihdoin lähes kunnon retkelle. Riisitunturi kutsui. Edellisen päivän hellelukemat olivat vaihtuneet koleaan pohjoistuuleen sekä noin kymmeneen lämpöasteeseen ja vaatetta saikin pakata huolella mukaan takkia unohtamatta.

Lähdettiin jo aamupäivällä liikkeelle, että mahtuisimme parkkipaikalle. Huoleni oli ollut turha, sillä parkkipaikalla ei vielä meidän saapuessa ollut kuin kymmenkunta muuta autoa. Aika paljonhan enemmän tuonne mahtuisi. Viilentynyt ilma oli selkeästi houkutellut useamman muunkin seurueen retkeilemään.

Meillä oli niin kiire lähteä polulle, ettemme edes ennättäneet tullessa etsiä portin geokätköä. Kaksi vuotta aiemmin syysretkelläni olin havainnut suosituksista huolimatta vastapäivän kiertosuunnan hyväksi en nähnyt syytä tälläkään kertaa kiertää Riisin rääpäsyä toiseen suuntaan. Viuhdottiin alkumatka aika vauhdilla, koska oli aika viileä. Nopeasti kuitenkin lämpeni, kun loiva ylämäki teki tehtävänsä. Itse olin jälleen unohtanut venytellä, joten pohkeet olivat aivan kovat ja tulessa. Yritä siinä sitten pysyä huomattavasti pidemmillä jaloilla varustetun retkiseuralaisen perässä.

Riisin autiotuvalle päästessä oli aika hiljaista. Käytiin kurkkaamassa sisällä hämärässä. Vieraskirjassa ei kyllä ollut tyhjiä kohtia, joten siihen ei saatu terveisiämme kirjailtua. Pari ihmistä pyöri autiotuvan nurkilla, toisella taisi olla telttakin nuotiopaikan lähellä. Tilaa teltoille oli normaaliakin vähemmän, kun uuden keittokatoksen rakennustarpeet veivät aimo lohkon tuvan pihapiiristä. Käytiin etsimässä tuvan geokätkö ja lähdettiin kiipeämään kohti Ikkunalampea ihastellen maisemia niiden avautuessa.

Mitä ylemmäs noustiin sitä enemmän tuuli. Ikkunalammella ihailtiin hetki maisemia ja otettiin useampi kuva, jonka jälkeen lähdettiin jatkamaan huippua kohden. Huipulla tuuli niin jäätävästi, että takki oli pakko kaivaa repusta samoin kuin hanskat ja pipokin. Pidimme lounastaukoa penkillä istuen ja maisemia ihastellen. Kahvinkeiton jätimme suosiolla johonkin muuhun ajankohtaan, sen verran viileä tuli murkinoidessa.

Tunturiin olisi tehnyt jälleen mieli karata pidemmäksikin aikaa

Näitä maisemia kelpaa tuijotella tovi jos toinenkin

Eväshetken jälkeen kävimme vähän ottamassa parempaa maisemapaikkaa Kitkajärvellepäin. Takaisin tullessa saimme jälleen käyttää lehmän hermoja, jotta sopivan rauhallinen hetki huipun geokätkön nappaamiseen löytyisi ihmisvirran keskellä. Lopulta kyllästyttiin odottelemaan ja valittiin hieman hiljaisempi hetki puuhiimme. Laskeutuminen takaisin lähtöportille menikin sitten aika vauhdilla, kun viileä oli päässyt hiipimään ylhäällä tuulessa värjötellessä.

Loppumatka olikin laskettelua takaisin parkkipaikalle

Oli hienoa nähdä Riisitunturin maisemat myös näin kesäasussaan ja oli kyllä mainio lopetus hieman lyhyeksi jääneelle kesälomareissulle. Täytyy suunnitella seuraava kesäloma siten, ettei tarvitse minkään kodin remonttiasian takia lähteä kesken loman takaisin kotiin, niin kuin nyt valitettavasti kävi.