Hetkiä lähiluonnossa Uudenmaan eristysvyöhykkeellä

Uudenmaan eristys on tätä kirjoittaessa jo päättynyt hyvä tovi sitten, mutta pitäydyttiin hyvin lähiretkeilyssä tuon kolmen viikon aikana yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Seikkailtiin pääasiassa tuossa Helsingin keskuspuiston pohjoisosassa Paloheinän ja Haltialan tilan välillä.

Hyvin huomasi, että moni muukin oli selvästi eksynyt normaalisti niin hiljaisiin kolkkiin keskuspuistoa, poluilla ja reiteillä oli sen verran muitakin kulkijoita ja varmaan hyvä niin. Ehkä jatkossa osa jatkaakin näiden lähireittien kuluttamista. Haahuiltiin pääasiassa kartoittamassa uusia reittejä, etsimässä muutamia geokätköjä (niitä kyllä riittää vieläkin) sekä havainnoimassa kevääseen heräävää luontoa. Lumesta ei toki ole ollut tietoakaan, mutta paikoitellen metsässä siksakatessa kyllä huomasi talven olleen aika kosteahko.

Käytiin löytämässä pitkospuita lähes keskeltä pohjoisinta osaa ja muutama todella suuri kivi sekä hyvin kosteaa ja mutaista poluntapaista. Kuulin tunnistettavasti ensimmäisen kerran elämässäni peukaloisen voimakkaan kirkkaan laulun. Loppumatkasta hieman pitkäksi venähtäneellä seikkailulla alkoi toki sataa vettä ja minullahan oli valitettavasti vain kahden villapaidan taktiikka.

Tässä jossain pitäisi mennä polku

Komea runko ja kivelläkin kokoa

Ympärillä oivaa tikkametsää, yhtään ei havaittu

Toisella kertaa golfkentän vierestä metsikköön poiketessa säikyteltiin mahdollisesti pyy lentoon ja ihmeteltiin aivan pinnalla kasvavia juurakoita. Metsässä kulki joku poluntapainen, mutta helppoa siellä oli kulkea ilmankin ja rauhassa sai kuljeksia kävelyteiden keskelle jäävällä metsäsuikaleella.

Pinnalla risteilevä juuristo

Valmiita

Lankahamsteri on iskenyt, näistä tulee pääasiassa vierasvillasukkia

Kolmantena käytiin Haltialan puolelta seikkailemassa Haltialan aarnialueella. Ei ihan osattu suunnistaa sinne minne olin aikonut vaan poikettiin liian aikaisin toiseen suuntaan kulkevalle polulle, saattoi siis jäädä hienoin aarnimetsä näkemättä. Rehellisesti sanottuna en siitä osasta, jossa kuljimme ollut kovin vakuuttunut ja keskuspuistosta löytyy hienompaakin ja vanhempaa metsää ihan aarnialueen ulkopuolelta. Miltein takaisin autolla ollessa ihmettelin liikettä ojassa ja jäin hetkeksi katselemaan. Ojassa olikin useita kutevia sammakoita, jotka myös kurnuttelivat iloisesti.

Iloinen kohtaaminen (ja puhelimen kameran onneton zoomi)

Se ei lähiretki toteutui pääsiäisviikonloppuna, kun halu linturetkelle kasvoi niin suureksi, että oli pakko lähteä merta edemmäs kalaan pääkaupunkiseudun ruuhkaisilta paikoilta. Pidemmällekin maaseutumatkailulle olisi voinut jäädä ellei tuuli olisi ollut vain niin kertakaikkisen jäätävä. Ajeltiin siis aamupäivästä kohti Vihtiä ja Vanjärveä, jossa oli havainnoitu massoittain tundrahanhia. Matkalla toki nähtiin useampia peurojakin. Järveä sivuavalla lintutornille vievällä tiellä tehtiin jo hyviä havaintoja nokikanaa ja kurkia. Vesikin näytti olevan poikkeuksellisen korkealla ja näytti tulvivan useammassa suunnassa pelloille. Lintutornin ympäristössä oli onneksi tilaa ja käytiinkin kuikuilemassa maan tasosta kaukoputkella niitä tundrahanhia, havainnoitiin myös kevään ensimmäinen västäräkki sekä tavit. Varsinaisen järven puolella olikin sitten haapanoita, silkkiuikkuja, tukkasotkia ja vielä lisää tundrahanhia sekä muutamat kanadanhanhetkin. Varmaan jotain jäi havainnoimattakin, mutta viiltävä tuuli pakotti jatkamaan matkaa. Unohdin tyystin jälleen ottaa yhtään maisemakuvaa.

Houkutussorsat kesälomalla. Näistä 'ankoista' jopa minäkin sain kuvia.

Ajelimme Vihdin ja Lohjan maaseudun halki, kohti tuttua ja turvallista Savijärveä. Meidän tullessa paikalla ei ollut ketään ja jäätiinkin keittelemään trangialla lounasta ennen lintutornille siirtymistä. Aika pian saapumisen jälkeen kuultiinkin kaulushaikaran tutut puhallukset ja taivaalla kaarteli kurkiparvi. Ruokaa keitellessä saatiin vielä lumi-/raekuurokin niskaamme. Onneksi auton peräpäässä oli hyvä istua takaluukun suojatessa suurimmilta ryöpsähdyksiltä. Yksi lintusetä oli siinä käynytkin tornilla meidän kokkauspuuhien aikana, mutta lähtenyt aika pikaisesti pois.

Tuttuakin turvallisempi Savijärvi

Siellä jossain niitä joutseniakin oli lauma

Lähdettiin torniin kuikuilemaan, mutta navakan tuulen johdosta jäimme vain välitasanteelle tiirailemaan lintuja. Aika autiolta näytti Savijärvi, vaikka vettä oli normaalia enemmän täälläkin. Muutamat naurulokit ja sinisorsat bongattiin aika nopeasti. Laulujoutseniakin oli lasku-uoman lähettyvillä joukko. Niittykirvinen tepasteli pienessä mutaojassa ja tundrahanhia näkyi kauempana. Taivaanvuohikin kitkutti jossain menemään. Oltiin oikeastaan jo lähdössä, kun huomattiin joku iso peto. Ensin ajattelin, että se olisi ollut paikallinen ruskosuohaukka, mutta nopealla vilkaisulla jo vaikutti liian kookkaalta. Saatiin tovi seurata nuoren merikotkan edesottamuksia, joskin aika onnettomalta näytti. Ei oikein saatu selvää mitä se yritti. Aivan lopuksi saatiin vielä ruskosuohaukkakoiraaltakin lentonäytös. Olipa hyvä päättää lintupäivä siihen ja lähteä ajelemaan tuttuja teitä kotiin.

Lisää sukkia

Tapetin irroitusta (ja stailaamaton olohuone :D)

Väri-ilottelua piristykseksi

Skagensalaatti (niitä ruokakokeiluja)

Kaikkien pienten retkipiipahdusten lisäksi jatkuvaan kotonaoleiluun on kuulut hyvin paljon siivousta ja järjestelyä. Tapettien irroittelua, pientä remonteerausta, paljon neulontaa ja uusia ruokakokeiluja.

Menneen vuoden summaus ja mitä sitten

Jälleen yksi vuosi on alkanut ja on tullut aika vähän summata jo mennyttä vuotta. Koko vuosi oli työrintamalla aivan käsittämättömän kiireinen sekä vaativa ja plussatunteja kertyi välillä aivan luvattoman paljon. Vapaa-aikaa ei myöskään lisännyt töiden ohessa opiskelemani jatkotutkinto. Onneksi tässä vaiheessa tuota koulua on enää jokunen hassu lähiopetuskerta alkuvuodesta, muutama tentti sekä puolet tutkinnon laajudesta käsittävä lopputyö, jonka aiheesta ei tosin ole vasta kuin aavistus.

Keväinen Kauhaneva

Jos nyt kuitenkin keskityttäisiin täällä olennaiseen eli retkeilyyn. Viime vuoden tavoitteiksi olin helmikuussa asettanut kaksi uutta retkeilypaikkaa, tornien taiston ja aktiivisemman lintuilun, mahdollisesti pidemmän vaelluksen, yöpymisille ei tavoitteita, muuta kuin enemmän, mitä se sitten lieneekin sekä kaksi retkeä kuukaudessa. Mitenkä tämä sitten onnistui?

Zürichin Uetliberg

Sumun seassa Alpit

Lyhyesti vastaus edelliseen on aika hyvin. Kahden uuden retkipaikan sijasta kävin peräti neljässä uudessa paikassa: Lauhanvuoren, Kauhaneva-Pohjankankaan ja Isojärven kansallispuistoissa sekä Lieksassa Änäkäisen virkistysmetsässä. Vuoden aikana kävin peräti 13 kansallispuistossa, mikä on aika huikea määrä. Hämmentävää kyllä en tainnut kertaakaan käydä Nuuksiossa, joka tällä hetkellä on asuinpaikkaani toiseksi lähin kansallispuisto. Kauhaneva-Pohjankangas jätti keväällä niin hyvän mielen, että syksyllä palasimme sinne vielä toiseksikin yöksi.

Keväällä Kopparnäsissä oli paljon käärmeitä. Toinen kyy ja yksi rantakäärme nähtiin tällä reissulla.

Kiutaköngäs

Lintuilun osalta tavoitteet onnistuivat kohtalaisesti, osallistuin kyllä tornien taistoon ja toukokuussa retket olivat pääasiassa linturetkiä. Toukokuun jälkeen puolestaan, en saanut itseäni lintupaikoille. Lopputuloksena vuoden lintulajilistaan kertyi varmoiksi lajeiksi vain 135 lajia. Enemmän linturetkeilemällä syksynkin puolella olisin varmasti päässyt kohtalaisen hyvään noin 140 lajiin.

Ihanan ihana Reposuo.

Lieksan pian muistoihin jäävä kaarisilta ja Lieksanjoki

Edelleen pidempi vaellus jäi odottamaan toteutumistaan, mutta pääsin jälleen syksyn minivaellukselle tällä kertaa tutustumaan Isojärveen kavereiden kanssa. Teltassa vietettyjä öitä oli 9 kappaletta ja lisäksi kaksi tupayötä.

Auringonlaskun värit Rukalla

Viimeisenä vielä kaksi retkeä kuukaudessa. Kuten viime helmikuussa jo totesin tammikuun osalta tavoite ei todellakaan toteutunut, helmikuussakin tuli retkeiltyä vain yhtenä kertana ja hämmentävästi marraskuussakaan en päässyt metsään asti. Muina kuukausina kaksi tai yli retkeä onnistui oikein mukavasti.

Keväällä Haltialan maisemissa, matkalla Ruutinkoskelle

Kesälomareissuihin kuului paljon poroja

Viime vuoden mieleenpainuvimmat retket olivat eittämättä lopputalven Repoveden retki pöllöhavaintoineen, kevään Kauhaneva-Pohjankankaan ja Lauhanvuoren yhdistetyt retkipäivät, tornien taisto sekä kevään sateinen linturetkipäivä Länsi-Uudellamaalla, alkukesän UKK:n maastopyöräretki, kesäinen Riisitunturin valloitus, syksyinen Isojärven minivaellus ja vielä alkutalven sumuinen Koli.

Iltakuvaa Valtavaaralle päin

Tälle vuodelle jatkan edelleen kahta retkeä kuukaudessa, ulkonanukkumisia voisin yrittää lisätä kahteentoista yöhön, parissa uudessa retkikohteessa voisin edelleen käydä sekä tehdä kolmen neljän yön lyhytvaelluksen. Lintuja pyrin edelleen havainnoimaan aktiivisemmin ja asetan tavoitteen lajimäärällisesti 150-160 lajiin. Kyseinen tavoite taitaa vaatii uuden opetteluakin, ainakin lintujen äänten muodossa. Hieman haastetta pitkästä aikaa lintuharrastukseenkin.

Jossain Kiilopään ja Rumakurun välillä

Kesälomankin suunnittelu on käymistilassa. Kesälomalla on tarkoitus lähteä pitkään haaveillulle Norjan reissulle ja samalla kiertää myös pohjoista Suomea. Useampaa lyhyempää reissuakin olen jo kaavaillut, mutta saas nähdä mitä tästäkin tulee.

Irtiotto arjesta luonnon keskellä, Repovesi kevättalvella

Repoveden talvinen kevätreissu sijoittuu menneeseen maaliskuuhun. Näitä on mukava muistella, kun täällä etelässä ei ole tietoakaan lumesta.

Olin lahjoittanut yhden yön Repoveden Kuutinkämpässä puolisolleni syntymäpäivälahjaksi ja joskus alkuvuodesta tajusimme, että jos haluamme vielä ehtiä talven aikana käymään kuten oli tarkoitus, niin reissu pitäisi varata omasta ja mökkikalenterista mahdollisimman pian. Lopulta sopiva ajankohta parille yölle oli vasta maaliskuun lopulla. Hieman oli epäilys nopeasti edenneessä keväässä kuinka paljon lunta olisi enää jäljellä ja toisaalta, miten kansallispuistossa pääsisi liikkumaan. Liikkumisen suhteen sain kuitenkin kuningasajatuksen pari päivää ennen reissua ja lopulta pakkasimme pulkat mukaan reissuun.

Pitstop Voikoskella. Tässä taisi olla Voiko Voikoskeen koskea -niminen kätkö.

Normaalista poiketen pakkaaminen onnistui harvinaisen hyvin ja ajoissa. Lämpötilaksi oli lupailtu joitakin asteita plussaa päivälle ja muutamaa miinusastetta yölle. Täydellinen kevättalvikeli! Parkkipaikalla oltiin hyvissä ajoin kahdelta. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun ruokatavarat ja vesi oli pakattu pulkkiin. Pulkat liukuivat hyvin jäisellä tiellä osittain vähän liiankin hyvin ja niiden menoa sai hillitä, kun kirmasivat ohitse vauhdin kiihtyessä vähänkin alamäkivoittoisella osuudella. Ei lähdetty edes kokeilemaan metsässä olevan lumen kantavuutta, kun tielläkin pääsi kohtuu hyvin. Onneksi päivä oli ehtinyt jo sen verran pitkälle, että aurinko oli lämmittänyt jäisen tien osittain pehmeäksi, joten ei tarvinnut kovin monessa kohtaa pelätä kaatuvansa.

Kävelimme siis aurattua tietä pitkin ensin lähes Olhavalle, josta poikkesimme kohti Kuutinkämppää vievää tietä, jota ei ollut aurattu. Onneksi kuitenkin kämpälle asti johti hyvin tallattu pulkanmentävä polku. Pian kämpän tutut ulkorakennukset pilkahtivatkin mutkan takaa esiin. Aika lämmin oli silti tullut rinkka selässä liukkaalla ja välillä upottavalla reitillä pulkkaa kiskoessa. Viime kerrasta kämpällä olikin melkein kaksi vuotta aikaa.

Aivan ensimmäisenä laitettiin tulet kamiinaan ja haettiin vettä avannosta. Rinne rantaan oli edelleenkin kovin jyrkkä eikä vielä aivan sula, joten edellisestä talvivierailusta viisastuneena kiertelin ja kaartelin rantaan metsän kautta. Ilta meni mukavasti ruokaa laittaessa sekä saunoessa. Väsymyskin taisi iskeä jo kohtalaisen aikaisin, joten kömmittiin makuupussien lämpöön hyvissä ajoin. Olinkin ehtinyt jo haaveilla makuupussiöistä, jotka tällä kertaa tosin toteutuisivat vain autiotuvan tasoisessa majoituksessa.

Pieni, mutta kotoisa.

Yöllä huussiin hipsiessä olikin kovin pimeää ja aika rapsakkaa. Huussissa istuskellessa sitä tulikin sitten kuunneltua kaikenmoisia rapinoita ja suhinoita ja siitäkös vilkas mielikuvitus lähtikin laukalle. Paluumatka mökin lämpöön olikin aika rivakka, kun kuvittelin järjenvastaisesti kaikenmaailman hirviöitä ja eläimiä tuijottamaan näkökentän rajoille.

Seuraavana aamuna nautiskeltiin kiireettömyydestä ja keiteltiin kahvit kaminalla. Lounaaksi olimme ajatelleet lähteä päiväretkellä Kuutinkanavalle. Alkumatka sujui oikein mukavasti lumeen tallautunutta polkua pitkin auringon paistellessa ja tinttien laulaessa kevätlauluja. Risteyksessä valitsimme selvästi väärän vaihtoehdon, koska ajattelimme että tiellä olisi helpompi kulkea, kuin metsässä. Katin kontit tie oli vielä edellispäivääkin liukkaammassa kunnossa eikä oikein pientareitakaan ollut nimeksi tai sitten niihin upposi polvea myöden. Jonkun matkaa tietä kuljettua ja tuskailtua päätettiin oikaista takaisin toiselle polulle. Muuten ihan hyvä idea, mutta sitä polkua ei ollutkaan ja rämmittiin pehmenneessä lumessa joka toisen askeleen upottaessa vähintään polvea myöden lumeen. Lopulta päästiin rantaan asti ja arvottiin hetki uskaltaisiko jäille vielä lähteä. Otettiin riski, tosin kuljettiin aivan rannan tuntumassa. Sopivasti päästiin kesällä hieman hankalammassa paikassa ollut kätkökin kuittailemaan aika helposti.

Näin upea jääputous löytyi melkein heti tuvalta lähdettyä

Oli aika upottavaa vaikkei siltä näytä

Oikea reitti kulkee tuolla kallion päällä

Hieman liikaa lumitöitä yksien makkaroiden tähden

Kuutinkanavalla arvottiin hetken aikaa, josko oltaisi jääty mutterikotaan pitämään tulia. Puita tosin ei ollut nuotion tekemiseen joten lähdettiin niitä hakemaan ja samalla muutettiin suunnitelmaa ja mentiinkin toiselle nuotiopaikalle, mihin paistoi aurinko oikein lämmittävästi tuulesta huolimatta. Oltiin perinteisillä nuotiomakkaroilla liikkeellä tällä kertaa. Aurinkoisesta kelistä huolimatta järven yli puhalsi aika viileä viima joten kahvinkeitto jätettiin suosiolla myöhempään ajankohtaan ja paluumatkalle lähdettiin ruokailun jälkeen. Palattiin samaa jääreittiä, mitä oltiin loppumatka tultu ja päätettiin kokeilla normaalia polkulinjausta takaisin. Polkulinjaus osoittautuikin oikein oivaksi, koska aurinko oli sulattanut pitkälti rannan tuntumassa kulkevaa polkua paikoitellen aivan sulaksi asti. Mikäs siis siinä kulkiessa ja kämpällä oltiin alta aikayksikön.

Toisen tulipaikan maisemat eivät olleet ihan niin hienot

Vielä pääsi jäitä pitkin

Olisi voinut vaikka jäädä kahvittelemaan tähän

Lähes sulaa polkulinjausta

Leveää baanaa takaisin tuvalle

Loppupäivä meni loikoillessa sekä kerrankin kuvanarvoista ruokaa tehdessä. Pääruokana meillä olikin parilalla tehdyt kunnon pihvit sekä paprika-sipulihöystöä. Illalla toki käytiin vielä kämpän aivan loistavassa saunassa. Nukkumaanmenoaikaan olin jo kömpinyt makuupussiin ja asettautunut mukavasti, kun puoliso tuli hihkumaan, että nyt siellä on joku pöllö. Pakkohan sitä sitten oli kiireenvilkkaa suoriutua ulos makuupussista ja pukea vaatetta päälle. Toden totta ulkona puputtikin ainakin yksi helmipöllö. Varovaisissa toiveissa toki oli kuulla vielä joku pöllö maaliskuun puolessa välissä, mutta en luottanut onneeni. Toinenkin saattoi olla äänessä toiselta suunnalta. Hyvän tovin kuuntelun jälkeen oli hymy korvissa, tämä oli ensimmäinen kuulohavainto pöllöstä, jonka vielä tajusin ja tunnistinkin. Vaikka lintujen havainnointia on tullut harrastettua vaihtevalla intensiteetillä jo reilu kymmenisen vuotta, niin silti itselle uusista tuttavuuksista tulee mielettömän hieno fiilis.

Kämpän nuotiopiiriä on selvästi käytetty talven aikana

Herkullista retkiruokaa

Yö meni jälleen mukavasti, aamusella herättiin ajoissa sekä puunattiin mökki luovutuskuntoon. Matkalla takaisin autolle pinottiin pulkat päällekäin ja painavat tavarat rinkoista pulkkaan. Jälleen oli tiedossa pitkiä ylämäkiä ennen autolle saapumista. Onneksi edelleen tien vieriä pääsi suhteellisen turvallisesti vaikka liukasta olikin. Sääkin helli edelleen kauniilla auringonpaisteella. Parkkipaikalla meidän auto olikin ihan yksinään. Kyllä sitä muutamassakin päivässä metsän keskellä saa itselleen sopivan rauhallisen olon.

Kulotettua metsää

Siellä se odottaa

Heipat repolaiselle seuraavaan kertaan